Milloin maastohiihdit viimeksi?

Tänään. Pilvinen ja tuulinenkin talvipäivä, mutta silti niin erilainen kuin kulunut helmikuu on ollut, sillä nyt oli lunta - ja latukonekin oli käynyt ajamassa ladun Kivikkoon.



Lenkki alkoi kuitenkin luomulatuosuudella Hallainvuoren puolelta. Myöhemmin alkuillasta latukone ehti ajamaan myös tästä puistosillalle ja Kivikkoon vievän yhdysladun, mutta silloin olin jo ehtinyt tulla takaisinkin...

Kivikon latu oli hyvässä kunnossa ja kelikin varsin hyvä, joten viisikymppinen tuli hiihdettyä, vaikken ollutkaan lähtenyt sitä hiihtämään. Rentoa mutta reipasta menoa, tasuria vain siellä missä se oli selvästi nopeampaa kuin vuorohiihto (ja Kivikon lenkillähän sellaista on hyvinkin puolet). Liekö sitten sauvakävelyn ansiota, mutta neljän viikon tauosta huolimatta oli kuin ei olisi taukoa pitänytkään.

Viimeiset kilometrit säästin Hallainvuoren kiertoon, ensin pellonlaitaa luomuladulla ja sitten ylös Viikintien sillalle, käännös ympäri ja ihan vain huvikseni entistä Hallainvuoren ladun reittiä, jonka ajaminen lopetettiin jokunen vuosi sitten, kun keksittiin että sen alamäet ovat vaarallisia. Mutta eiväthän ne vaarallisia olleet kuin korkeintaan siksi että viereisen pientaloalueen koiranulkoiluttajille tuotti joskus ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ymmärtää että ladulla voi todella olla hiihtäjiä



Kello on 17.20, mutta auringonlaskuun on vielä pari minuuttia eivätkä katuvalot ole vielä syttyneet. Ei siis vielä oikea sininen hetki, vaikkei olisikaan pilvistä, mutta kuitenkin sellainen päivän lenkkiin oikein tyytyväisen hiihtäjän sininen hetki.

Tänään. Kello oli 15.35 kun sukset olivat jalassa ja kun ne olivat taas kädessä kello oli 18.45 eli joutui toteamaan tehneensä kolmen tunnin lenkin.

Ei ollut varsinaista teemaa, speksiä eikä tavoitetta, lähdin hiihtämään Herttoniemen ja Viikkiin, kun näin latukartasta että nekin ladut oli tänään ajettu. Lumitilanteen huomioon ottaen yllätyin positiivisesti, mutta toisaalta en ollut väärässä kun arvelin että siellä täällä saattaa maa näkyä pertsauralla.

Jatkoin samaa soittoa Arabianrantaan ja Hermanniin - mikä tietysti tarkoitti pelkkää tasuria, mutta sehän sopi, sillä nivuset tuntuivat kaikesta huolimatta ottaneet hieman itseensä eilisestä, ehkä turhan pitkästä ja reippaasta hihtolenkistä. Eivät ne varsinaisesti kipeät olleet ja lenkin loppupuolella oikeastaan jo selvästi paremmat.

Ennen kotiinpaluuta kävin vielä Kivikossa tekemässä yhden kierroksen. Eilen aamulla ajettu latu oli edelleen ihan kelvollinen, mutta jo kulunut. Ihannetapauksessa heti latukoneen perässä ei hiihdettäisi vaan latu saisi kovettua, mutta en usko että Kivikossa päästään samaan kuin jossain Oittaalla eli latu ajettaisiin yöllä...

Hyvä lenkki - ja sääennuste näyttää vihdoin siltä etteivät hiihtokelit häviä heti samantien:



Jos vielä maaliskuussa hiukan kylmenee, tästä voi tulla ihan mukava kevättalvi!

Eilen alkuillasta 1 h 45 min. Uudemmilla Peltosilla hyvää edellisiltana ennen pakkasen kiristymistä ajettua latua. Ei ihan luistavin keli, muttei myöskään pikaista harjausta kummempaa suksihuoltoa. Vajaat 10 astetta pakkasta.

Oikeastaan oli tarkoitus pitää lepopäivä, kun hiihtokelit eivät ihan heti ole katoamassa eikä sen takia tule morkkista, vaikka jättäisi hiihtomahdollisuuden käyttämättä. En kuitenkaan malttanut olla lähtemättä ja puolustelin päätöstä itselleni sillä että huomenna ei ehdi kuin korkeintaan parituntisen lenkin ennen lumisateen alkua. No, selitys kuin selitys hyvä, kunhan se kelpaa itselle...





Kiva lenkki joka tapauksessa. Laitoin sukset jalkaan auringonlaskua katselleen ja lenkkiä kiertäessä sai ihastella niin oranssiin päin sävyttynyttä taivaanrantaa, pitkään kestänyttä sinistä hetkeä kuin kuunsirppiä ja sen lähellä näkyviä Venusta ja Jupiteriakin.

Tänään. Klo 09.30-12.30 eli tasan kolme tuntia.

Tarkoitus ei ollut hiihtää kuin se kaksi tuntia, minkä olisi ehtinyt ennen lumisateen alkua, mutta kun sitä ei oikein tuntunut tulevan, jatkoin Kivikon kierrosten jälkeen Herttoniemen kierroksilla - ja kun lumisade ei alettuaankaan kovin kummoista ollut, kävin vielä kääntymässä Kivikossa.

Hyvä lenkki, vaikka vauhti oli heikentyneen luiston takia lähes minuutin per kilometri hitaampaa kuin maanantaisella viisikymppisellä. No, se olikin aika lähellä sellaista lenkkiä, jonka tekee jos ei halua menestyä kauden pääkilpailussa...

Huomiseksi tuuli tyyntyy ja mukavassa pikkupakkasessa on varmasti mukava hiihtää, mutta toivotaan että illan ja yön aikana lunta tulee niin paljon, ettei käy mielessäkään startata ennen kuin on nähnyt latukartasta että latu on käyty ajamassa...

Eilen. 35 km sekalaista: peltolatua niin Latokartanon kuin Herttoniemen puolella, Hallainvuoren ja Herttoniemen mäkiä, tasuritaivalta Arboretumin ja Arabianrannan kautta Hermanniin ja lopuksi pari kierrosta Kivikossa.

En ihan ehtinyt riisua suksia, kun valot syttyivät:



Pilvisen harmaa ja sen verran tuulinen päivä että aukealla tiesi mistä päin tuulee. Uutta lunta oli sadellut ohuelti, mutta sen kyllä huomasi luistosta ja vähemmän hiihdetyllä ladulla sai toimia yhden miehen latupartiona. Hyvä lenkki.


Hiihdin perjantainakin ja silloin pääsin aluksi ensimmäisenä latukoneen aiemmin iltapäivällä ajamalle ladulle:



Kävelijät ja koiranulkoiluttajat olivat tietenkin jo ehtineet jättää jälkensä, mutta sehän ei pertsahiihtäjää juurikaan haittaa - toisin kuin äijäluistelija, jolta puuttuu riittävä tekniikka ja ymmärrys siitä että skeittimieskin voisi mennä tasuria siellä missä luistelu pertsalatujen välisellä aluellee ei onnistu...

Perjantain lenkin teemaksi muodostui tasamaaetappi eli kävin kahdesti kääntymässä Toukolan rantapuistossa eli Harppi ja tähdet -veistoksen luona, mutten noussut kertaakaan Hertsikan pururadalle.



Eilinen lenkki oli kuudes perättäinen hiihtopäivä. Mitään erityistä pyrkimystä treeniputkeen ilman välipäiviä ei nytkään ole, mutta toisaalta kun ei ole harjoitusohjelmaa, jossa olisi tehotreenipäiviä, ei liene muuta syytä olla lähtemättä kuin se ettei oikein jaksaisi tai ettei huvita ja niin pitkällä ei vielä olla - eikä ehkä päädytäkään ennen kuin sään muutos tai kevään tulo vie ladut.

Harjoituksellisesti samaan tulokseen saattaisi hyvinkin päästä muuttamatta muuten mitään, mutta pitämällä esimerkiksi yksi selvästi kevyempi päivä ja yksi lepopäivä. Mutta niin kauan kuin pelkän määrän hiihtäminen on kivaa ja päässä riittää malttia olla ajamatta jokaista edellä näkyvää selkää kiinni, niin ei kai tästä suurempaa haittaa voi olla!

Tänään neljä tuntia. Sellainen spontaani Reppu-Finlandia eli spontaanisti sauvakävelylenkkireppu mukaan. Lähellekään täyttä matkaa, joka nykyään on 62 km, en tosin hiihtänyt - saattaa hyvinkin olla etten edes viittäkymppiä - mutta aikomus olikin vain hiihtää rauhallista tahtia niin pitkään kuin huvittaisi.

Kaikki hienon talvipäivän elementit - pikkupakkanen, auringonpaiste, sininen taivas, valkoinen hanki, lumiset puut - olivat läsnä ja kun vielä oli sunnuntai, laduilla riitti väkeä. Jätin startin vähän myöhempään, mutta niin taisivat tehdä muutkin, sillä vaikka reppu ja huonosti luistavat sukset hidastivat vauhtia, ohituksia piisasi.

Aukeilla puhalsi ihan kunnon pohjoistuuli eikä vastatuuleen painaminen hiihtäjien paljoudesta huolimatta paikoin umpeutuneilla laduilla ollut erityisen fantastista. Metsässäkin näki välillä miten lumi pöllysi alas puiden oksilta ja pari kertaa vähän isompi lumikuorma jysähti aivan viereen. Mutta kaikki tämäkin kuuluu oikeaan talveen, josta saamme nyt taas jonkin aikaa nauttia.



Kolme tuntia hiihtoa on takana ja vaikka päivä onkin jo kummasti pidentynyt, huomaa kyllä että ollaan pitkällä iltapäivässä. Repussa oli painolastin lisäksi termospullo ja siinä kahvia, joka maistuikin. Kaakao olisi ehkä sopinut paremmin ja tuonut energiatäydennystäkin, mutta Van Houten oli päässyt loppumaan, kun muistin väärin että kaapissa olisi ollut vielä yksi paketti! No, enhän minä ollut lähtenyt liikkeelle ilman kunnon aamiaista.

Hiihdon merkeissä mennään aivan varmasti koko ensi viikko, muutamasta plussa-asteesta ei ole haittaa, kun yöllä käydään pakkasen puolella. Harkinnassa on vaihtaa yksi pitkä lenkki kahteen lyhyempään eli kokeilla miltä vaikkapa 2 x 1,5 h rupeaa tuntumaan, kun sillä systeemillä on menty muutama päivä.

Tänään iltapäivällä.

35 km sama reppu selässä kuin eilenkin, mutta nyt kahvin asemesta vettä. Sama vähän kaikkea -reitti kuin lauantaina eli niin Hallainvuoren, Herttoniemen, Viikin ja Hermannin kuin Kivikonkin puolella.

(Ei ole kauhean monta vuotta siitä kun piti päättää kummalla puolella Myllymestarintietä aikoo hiihtää, mikäli ei halua välillä riisua suksiaan ja kävellä, Puistosiltaa ehdittiin odottaa toistakymmentä vuotta, mutta nyt siitä on hiihtäjile iloa! Sama juttu Vanhankaupunginkoskella: piti kääntyä takaisin, kun Arabian puolelle olisi pitänyt kiertää Viikintien kautta.)

Eilinen pikkaisen purevakin pohjoistuuli oli vaihtunut lauhaan länsituuleen ja lämpötila nousi päivän aikana aamun miinus kymmenestä plussan puolella. Sama föhn-tuuleksi kutsuttu on vallitsevana koko viikon, mutta pääasia ettei sada vettä!

Hyvä lenkki! Repun painoonkin tottui nopeasti!

Tänään.

Auringonpaisteessa klo 10-14, lämpötila oli parhaimmillaan +5 °C, minkä kyllä huomasi. Latu oli aluksi jäinen ja luisto sen mukainen, mutta heti Herttoniemen puolella näkyi latukone työssään eikä luistoa vasta ajetulla ladulla voinut juurikaan kehua. Eikä se oikeastaan koko lenkin aikana enää parantunut, muuttui vain paikoin hiukan imeväksikin. Olisi pitänyt olla fluorivoitelu ja ehkä vesikelin suksikin.

Eilenkin oli tarkoitus käydä hiihtämässä, mutta vasta illalla joskus kuuden jälkeen, kun lämpötila olisi pudonnut nollaan tai sen alapuolellekin. Mutta jonkinlainen vetämättömyys tuli esteeksi ja kun en keksinyt muuta pätevää syytä käskeä itseäni lenkille kuin sen ettei melkein neljä viikkoa ilman varsinaista lepopäivää jatkunut putki katkeaisi, niin jätin käskemättä.

Tänään siis jatkoin reppuhiihtoa. Suunta oli taas sama kuin maanantaina: Hallainvuori, Herttoniemi, Viikki, Arabianranta, Hermanni - ja käännös takaisinpäin. Herttoniemessä kiersin peltolatua ja tuumasin että voisin käydä Hermannissa toisenkin kerran sen sijaan että jatkaisin suoraan Kivikkoon. Aurinkoa kun oli tarjolla eikä näin heikossa lumitilanteessa ole mitenkään varmaa että latu pysyy hiihdettävänä edes viikonloppuun. Nytkin oli muutaman kerran vaihdettava latua, kun maa paikoin paistoi ladun pohjalla.

Kivikossa sen sijaan olosuhteet ovat jos eivät hyvät niin tyydyttävät, joten sen kiertämistä saadaan jatkaa varmasti ainakin kaksi viikkoa vaikkei lunta enää saataisikaan. (Foreca lupailee vähäisiä lumisateita sunnuntaista eteenpäin, ilmatieteen laitos ja norjalaiset vain pakkasta.)

Hyvä lenkki. Huomenna voisi jo kokeilla sitä 2 x 1-1,5 h systeemiä: kevyt aamulenkki, sellainen aamunavaus pelkän mustan kahvin voimin ja alkuillasta sellainen fiiliksen mukaan Zone 2.

Tänään aurinkoista hiihtoa 4 h 20 min eli noin 58 km.

Sauvakävelypäivä kannatti, sillä tänään hiihto todella maistui! Siihen vaikutti tietysti sekin että reppu jätettiin tällä kertaa kotiin ja että Kivikossa yllättyi positiivisesti siitä että latukone oli juuri ajanut ladun. Ei sillä etteikö pilvettomän yön jälkeen kova ja jäinen latukin olisi ollut hyvä hiihtää, mutta vasta-ajetussa, puhtaassa ladussa, jonka skeittipedillä vielä näkyy samettikuvio on kyllä jotain, joka saa hiihtäjän hyvälle mielelle jo ennen kuin on hiihtänyt kierrostakaan.

Paras luisto tietysti samalla katosi, mutta vaikka tänäänkin plussa-asteita oli puolen päivän jälkeen jo neljä, latu ainoastaan pehmeni aurinkoisimmilta osiltaan, muttei muuttunut samalla lailla imeväksi ja huonosti luistavaksi kuin keskiviikkona Herttoniemen puolella.

Pääosan lenkistä viihdyinkin Kivikossa, mutta lopuksi kävin tsekkaamassa missä kunnossa yhdyslatu Herttoniemeen oli. Maata pilkisti reilusti parista paikkaa jo ennen puistosiltaa, sillalla latu oli pelkkää jäätä (eikä sitäkään ollut kovin paksulti) ja ennen Viikintien siltaa oli tehtävä stoppi, sillä sillalla oli vastassa sula koko leveydeltä. Käännyin takaisin ja kun en mielestäni ollut saanut tarpeeksi, kiersin Latukartanon puoleisen peltoladun muutamaan kertaan ja kävin vielä Kivikon puolella sen verran että sain lenkin loppuun muutaman terävän nousun.

Hyvä lenkki!

Lännestä on saapumassa sadealue, joka pahimmillaan tarkoittaa useampaa tuntia märkää räntäsadetta. Forecan mukaan sää pakastuu heti aamuyöstä ja uutta luntakin pitäisi tulla vielä aamulla, mutta Yr:n ennusteessa lämpötila pysyy plussalla koko lauantaipäivän. Nähtäväksi jää miten käy: Kivikkoa ei heti uhkaa mikään, mutta Herttoniemen laduille saa jättää hyvästit, jos huonosti käy.

Tänään taas reppuhiihtoa 4 h 10 min eli reilut 50 km.

Pilvinen sää, pari kertaa sateli hiukan luntakin. Lämpötila juuri ja juuri pakkasen puolella, ilma kuitenkin jotenkin kosteantuntuinen.

Kolmossuksilla liikkeelle, koska tarkoitus oli käydä katsomassa miten pitkälle Herttoniemen puolella ja Viikissä vielä pääsisi riisumatta suksiaan. Muutamaan kertaan joutuikin ylittämään kohtia, joihin ei paremmilla suksilla olisi suin surminkaan mennyt, koska ei ollut mahdollista kiertää ladulle noussutta maata tai hiekansekaista lunta. Mutta latu oli aamulla ajettu Hermanniin saakka ja se oli olosuhteisiin nähden yllättävänkin hyvä - kunhan piti silmät auki ja nosti välillä toista suksea tai siirtyi kokonaan skeittipedille.

Oli kuitenkin juhlaa, kun kahden tunnin hiihdon jälkeen laski Paukkulanmäeltä alas Kivikkoon ja näki että latukone oli ollut liikkeellä! Itse asiassa ehdin sen perään ensimmäisenä hiihtäjänä (vaikka edeltä olikin mennyt joku juoksija). Hiihtoon tuli heti uutta potkua, vaikkei juuri ajettu latu tietenkään yhtään sen nopempi ollut.

Mutta kun lunta on enemmän, latukone tekee parempaa jälkeä ja hiihto on helpompaa, kun suksi ei samalla lailla kuin kovin matalaksi jääneellä ja reunoiltaan nopeasti kuluvalla ladulla koko ajan hae suuntaa. Ja miellyttäähän se myös esteettistä silmää.

Hyvä lenkki!





10 vrk sääennuste näyttää jopa liiankin hyvältä, keskiviikon lumisade tekisi todella eetvarttia - eikä 15 vrk ennusteessakaan vielä näy sään kääntymistä keväisen lämpimäksi tai vesisateiseksi.

Eilen pilveilevässä, mutta välillä aurinkoisessakin säässä iltapäivähiihtoa 50 km.

Aamupäivällä olisi ollut tarjolla aurinkoa ja sinistä taivasta, mutta liikkeelle pääsin vasta vähän vaille kaksi. Kivikon latua ei oltu ajettu, mutta ei se ajamista oikeastaan kaivannutkaan. Pari jäisempää kohtaa, mutta ei niitä juuri erottanut kuin vähän erilaisesta äänestä, joka suksista lähti.

Suomen Ladun kansallinen hiihtopäivä meni osaltani kokonaan ohi, pidinhän lauantaina kevyen sauvakävelypäivän, joten tuumasin että tehdään tästä kansallinen hiihtoviikko! Ei minulla sen kummempaa plääniä tai tavoitetta ole kuin hiihtää joka päivä ja parhaina päivinä 50 km, kuitenkin vain jos meno tuntuu jossain 35-40 km paikkeilla mukavalta eikä rupea laskemaan kuinka monta kilometriä vielä puuttuu viidestäkymmenestä.

Keskiviikon lumisade ei ole kadonnut ennusteista ja lauantaille Foreca on luvannut melkeinpä big dumpiksi luokiteltavaa lumikertymää. FMI ja yr ovat, kuten aina, maltillisempia tai ehkä pikemminkin hiukan vähemmän taipuvaisia tekemään ennusteistaan sellaisia että niiden huomioarvo on mahdllisimman suuri, mutta jonkinlaisia lumisateita voi siis joka tapauksessa melko luottavaisesti odottaa - mikä on erinomaisen hyvä juttu, sillä muuten ei Hallainvuoren ja Herttoniemen puolelle enää olisi asiaa. (Eihän Kivikkoon kyllästy, mutta vaihtelu on silti aina tervetullutta...)

Tänään alkuillasta 32 km eli seitsemän ja puoli kierrosta Kivikossa. (Puolikas kierros onnistuu kahdellakin eri tavalla, koska lenkin halkaisee kaksisuuntaiseksi ajettu pistolatu.)

Päivä oli taas kevättalvea parhaimmillaan, aamun pirteästä pakkasesta huolimatta aurinko lämmitti yllättävänkin paljon ja aamulla hiihtämään lähtenyt olisi joutunut vähentämään vaatetusta. Tai ehkä mieluummin asettunut johonkin tuulettomaan paikkaan seisomaan ja antanut auringon lämmön tuntua kasvoillaan.

itse valitsin sporttisemman lenkin ja siihen oli paremmat edellytykset, kun lämpötila oli jo alkanut laskea ja keli sitä myötä muuttui luistavammaksi. Reilu kaksi tuntia oli ihan passeli lenkin kesto, viimeinen kierros meni vähän kovempaa ja vähän ehti jo ajatella, ettei vielä yksi kierros lisää mitään haittaisi...

Latukone ei ollut tänäänkään käynyt, mutta latu oli silti oikein hyvä. Toivottavasti latu käydään huomenna ajamassa ennen iltaa, kun lumisade on ohi. Tosin edelleen viehättää ajatus lähteä liikkeelle jo aamupäivällä ja katsoa miten pitkään hiihto maittaa, kun lunta pyryttää vasten naamaa ja joutuu pitämään latua auki.

Eilen alkuillasta 3 h 5 min.

Eeppisestä hiihtolenkistä ei voi puhua, sillä lumisade oli loppunut jo paria tuntia aiemmin, latukone oli juuri ehtinyt käydä ajamassa ladun, Kivikossa oli hyvässä suojassa tuulelta eikä lenkistä tullut ekstrapitkää tai muutenkaan mitään yli tavanomaisen vaatinutta. Luisto olisi toki voinut olla parempikin, meno oli erityisen tahmeaa siellä missä uutta lunta oli enemmän ja kun samaa vauhtia hiihtävä sattui näköpiiriin, huomasi miten tavoitin ylämäissä ja jäin alamäissä.

Kivikon kierrosten jälkeen kävin kääntymässä Herttoniemessä, kun näin että yhdyslatukin oli sillä välin ajettu. Ei käy kieltäminen että lumisateen ansiosta lenkit siihen suuntaan onnistuvat taas, mutta kyllä sitä lunta tuli sittenkin herttaisen vähän, hyvä jos puolet luvatusta! Ja siellä missä tuuli pääsee pyyhkimään ladulle sataneen lumen, ei tilanne merkittävästi parantunut vaan latukone näkyy nostaneen hiekkaa esiin.

Sunnuntain big dump, jota erityisesti Foreca ennusti, näyttää sekin kutistuneen melko vähäiseksi eikä 15 vrk ennusteessa ole pakkasia viikkoa pitempään. Mutta iloitaan siitä minkä talvi meille tarjoaa - ja huomenna se tarjoaa aurinkoa ja iltapäivällä oikein mukavalta näyttävää pikkupakkasta!

Hyvä lenkki 36 km ilman reppua.

Tänään illalla  2 h 5 min.

Plääni oli kyllä lähteä viimeistään puoli kahden aikoihin ja nauttia auringonpaisteisesta maaliskuun päivästä koko rahan edestä, mutta niin vain kellon tullessa yksi totesin istuvani syömässä lounasta. Uusi arvio lähtöajaksi oli siinä neljän korvilla eli kun olisi sulatellut ruokansa kunnolla ja valmis starttaamaan, vaikkakin lyhyemmälle lenkille, mutta kuitenkin intoa täynnä.

Kattia kanssa! Pitkästä aikaa olin niin vetämätön lounaan jälkeen että olisin voinut heittäytyä pitkäkseni sohvalle, avata television ja todennäköisesti nukahtaa ennen loppukiriratkaisua. No, puoli kuudelta olin vihdoin suksilla, suuntana aluksi Hallainvuori. Aloitus oli tarkoituksella hyvin rauhallinen, liekö olen koskaan mennyt saksinousua yhtä hitaasti? Ennen Viikintien siltaa pyörähdin ympäri ja kai se sitten oli hyvän alamäen antama vauhti, joka piristi ennen kaikkea mieltä - mutta joka tapauksessa hiihto rupesi miltei hetkessä maistumaan paljon paremmalta!

Fiilis ei ainakaan huonontunut Kivikossa ja vauhtiakin tuli kierros kierrokselta pikkaisen lisää siihen mitenkään pyrkimättä. Viimeisellä kierroksella hiukan jo kokeilin sellaista omaa kovaa: hengitys pelasi, vuorohiihdossa tuntui että rytmi oli aivan kohdallaan ja jonkinlaisen flow-elämyksenkin saattoi tuntea kokevansa.

Hyvä lenkki 26 km 6 kg reppu selässä.

(Repun kanssa taitaa olla vähän kuin kevyen ja raskaan fillarin kanssa: painoa ei huomaa, kun mennään tasaista vauhtia tasaisella, mutta ylämäissä ja erityisesti läheltä nollavauhtia kiihdyttäessä sillä on selvästi merkitystä. Mutta eihän 6 kg tietenkään vielä tee lenkkihiihdosta vaellushiihtoa!)

Saattoi olla hyväksikin, että tästä tuli hiukan tällainen kevyemmän lenkin päivä, sillä pe-ma tulee varmaankin taas hiihdetyksi pidempiä lenkkejä. Ehkä ei aivan sellaisia Paloheinän ja Keskuspuiston tai Hakunilan ja Keinukallion päälle 60 km lenkkejä - koska nyt eivät pakolliset kävelypätkät jostain syystä nappaa - mutta 4 x 50 km Kivikossa ja Herttoniemessä kierrellen ei olisi kovin suuri yllätys.

Tänään 3 h 20 min eli 50 km jäi vajaaksi, kun ei sittenkään viitsinyt olla alkaneessa lumisateessa ladunavaajana.

4 x 50 km oli tietysti puoleksi huumorilla heitetty ajatus, mutta se toinen puoli oli kyllä ihan vakavaa harkintaa. Nyt kävi kuitenkin nopeasti ilmi, ettei se toteudu, sillä perjantaina olo oli vetämätön ja väliinpitämätön ja päätin kerrankin olla fiksu ja pitää lepopäivän. 0 + 45 on siis nyt hiihdetty, jäljellä on ?? + ?? ennen tiistain lumi-, räntä- ja/tai vesisadepäivää.

Siitäkin että lähdin liikkeelle vasta kymmenen jälkeen voi päätellä, että lepopäivää seurasi taas minulle tavanomainen laiska fiilis, siis sellainen josta pitää erikseen herätellä itsensä. Aluksi siis velttoa hiihtelyä Latokartanon pellolla, sitten sieltä Kivikkoon kierroksia hiihtämään. Kyllähän fiilis siitä hieman parani, mutta kolmenkympin jälkeenkin hiihdossa oli lievä suorittamisen sivumaku.

Oikeastaan lenkin paras hetki oli kun riisui sukset jalastaan ja lähti kävelemään kotiinpäin, askeleessa oli yllättävää reippautta. Melkein jopa ajatteli että olisi sittenkin pitänyt hiihtää ainakin ne puuttuvat viisi kilometriä...

Huomenna jatketaan - viimeistään kun latukone on käynyt ajamassa joko Herttoniemen yhdysladun tai Kivikon (tai kernaasti kummankin; ei käy kieltäminen että lenkki sujuu rattoisammin, kun on pitempi latu ja kun voi välillä vaihtaa erityyppiseen maastoon)!

Eilen. Kahdestatoista puoli kuuteen 10 min kahvitauolla eli 5 h 15 min netto.

Torstaina ja perjantaina aurinkoinen sää meni hiihdon kannalta hukkaan, koska to sain itseni suksille vasta illalla enkä pe lähtenyt liikkeelle ollenkaan, mutta kolmatta kertaa en halunnut hienoa talvipäivää missata. Heti aamusta en sentään lähtenyt vaan odottelin kaikessa rauhassa sitä että latukone ehtisi käydä ajamassa ladut auki edellisillan lumisateen jäljiltä.



Lunta ei ollut tullut mahdottomia määriä, mutta kuitenkin niin että Herttoniemen ja Viikin ladut olivat taas hiihdettävässä kunnossa - vaikkakin paikoin oli syytä väistää miltei paljasta maata - ja koska lähipäivien sääennuste on sellainen ettei juurikaan kannata odottaa hiihtolenkkien sillä suunnalla jatkuvan maanantaita pitämään, oli päivän speksi selvä: kahvia termospulloon, termos reppuun, reppu selkään ja reppu-Finlandiaa hiihtämään!





Aloitin Kivikon kierroksilla ja jouduin heti toteamaan että luisto oli kehnonlainen. Uudella lumella ja pehmeällä vasta-ajetulla ladulla en yksinkertaisesti saa suksiani luistamaan. No, kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta, puhtaat valkoiset hanget hohtivat ja hiihtäjiä oli runsain määrin liikkeellä, niin ei se - eikä melkoisen kova tuuli - hyvää fiilistä vienyt eikä vähentänyt.

Kivikosta puistosillan yli Latokartanon pellolle, jossa tuuli olikin jo tupruttanut ladun paikoin umpeen. Sieltä ylös Viikintien sillalle ja Herttoniemen puoleiselle peltoladulle. Parin kierooksen jälkeen ylös pururadalle ja kierrokset 1 km ja 2 km laduilla. Sitten kohti Viikkiä ja Arabianrantaa. Käännös ympäri ja - tietenkin - samaa reittiä takaisin. Mölylän metsän laidassa on ikivanha taukopöytä, jonka ohi olen kymmenet vuodet juossut, hiihtänyt, sauvakävellyt ja ajanut, mutta nyt se sattui juuri sopivasti kohdalle.



Taas pari kierrosta Mäyrämetsän peltolatua ja niiden perään ylös pururadalle ja 1 km ja 2 km ladut. Sitten olikin jo aika palata Hallainvuoren maisemiin. Uudet kierrokset Latokartanon peltoladulla ja kohti Kivikkoa, jossa hiihtäjiä oli ihan sama määrä kuin lenkin alussa. Päivä alkoi olla jo pitkällä ja viimeisellä kierroksella ehtikin huomata miten luisto alkoi parantua. Mutta jotain oli tarkoitus jättää maanantaillekin, joten pidin kiinni päätöksestäni että reilu viisituntinen saa luvan riittää.

Hyvä lenkki!

Tänään. Reilu viisikymppinen.

Kolmen aikaan iltapäivällä ei enää tarvinnut aurinkolaseja, sillä pilvisyys oli jo lisääntynyt ennakoiden ennen iltakahdeksaa saapuvaksi ennustettua saderintamaa. Tuulikin oli jo melkoinen ja ennen lenkin päättymistä se oli voimistunut päälle 10 m/s.

Suuntasin suoraan Herttoniemeen ja peltoladun pari kertaa kierrettyäni jatkoin kohti Viikkiä ja Toukolan rantapuistoa. Päivän teemanihan olin valinnut jo eilen: hiihtää vielä kerran, ennen kuin olisi tältä talvelta jo myöhäistä, pisin yhdensuuntainen lenkki joka onnistuu ilman ainuttakaan kävelysiirtymää. Toisin sanoen kävin taas kääntymässä seitsemänmetrisen erivärisiksi käsitellyistä ja kullatuista teräs- ja alumiiniosista koostuvan veistoksen luona:



"Kuvanveistäjä Riikka Purosen veistos Harppi ja tähdet kohosi Toukolan rantapuiston maamerkiksi Kyläsaarenkujan, Roomankadun ja meren väliselle viheralueelle 24.5.2018. Teoksessa kohtaavat kaksi erilaista näkemystä maailmasta: harppi edustaa matemaattista maailmankuvaa, jossa maailman ilmiöitä voi mitata ja todentaa. Harpin keskiakselilla tasapainottelevat kaksi astiaa, joiden sisältö on tuntematonta ja nimeämisen ulottumattomissa."


Latu oli muutamia jo paljaita kohtia lukuunottamatta varsin hyväkuntoinen, mutta ei sille tosiaan voi luvata yhtään jatkoaikaa siinäkään tapauksessa että yöpakkaset jatkuisivat ja pitäisivät ladut Kivikossa ja Mustavuoressa vielä hiihtokelpoisina.

Luisto ei tänäänkään ollut kovin kummoinen, mutta kuntoilijallehan riittää että luistaa sen verran että hiihto on rentoa ja mukana on edes jonkinlainen liukuvaihe - ja todella huonoa se oli vain siellä missä tuuli oli puhaltanut ladun melkeinpä umpeen.

Jätin tänään Hertsikan pururadan kierrokset kokonaan hiihtämättä ja palasin suoraan Kivikkoon, joka ei taaskaan pettänyt: latu oli luokkaa parempi kuin Hallainvuoren ja Herttoniemen puolella ja luistokin parempi. Jos fiilis olisi ollut vaisu, se olisi parantunut viimeistään parin kierroksen jälkeen. En silti ruvennut venyttämään lenkkiä, reilu viisikymppinen riitti mainiosti - ja lumisadekin oli selvästi jo alkamassa:;




Hyvä lenkki! Neljän päivän saldoksi tuli 0 + 45 + 65 + 55, mitä en osaa pitää huonona. Viime kevätalven kantaisella lentokelillä tai jäisillä laduilla olisi tietysti kertynyt samassa ajassa huimasti enemmän kilometrejä, mutta nyt oli tähän tyytyminen.

Eilen eli torstaina.

Taukoa ei tullut kuin yhden vesisadepäivän ja yhden sauvakävelypäivän verran, mutta ei tätä lähilatuhihtoakaan taida tulla kuin kahden päivän verran, sillä lauantaina sataa taas vettä eikä edes yöpakkasia ole sen jälkeen luvassa.

Olisin ehkä muutenkin lähtenyt hiihtämään Kivikon lenkin kunnossa olevaa reilun kahden kilometrin osuutta, mutta kun näin että latu oli käyty ajamassa puolilta päivin, ei haitannut yhtään että joutui kävelemään Kivikkoon saakka. (Siirtymälatuja ei tietenkään enää huolleta eikä se onnistuisikaan kun matkalla on useampia täysin paljaita paikkoja.)

Kivikon latu oli sille keväisin ominaiseen tapaan kaksijakoinen: ylempänä kulkeva osuus oli hyväkuntoinen ja jäinen vain paikoin, kun taas alempi osuus oli parhaimmillaankin vain tyydyttävässä kunnossa. Luistoa ajatellen startti olisi pitänyt jättää pari tuntia myöhemmäksi, nyt latu oli paikoin vielä pehmeä ja imu söi vauhdin. Viimeisellä parilla kierrkoksella km-vauhti olikin jo minuutin parempi...

Muita hiihtäjiä ei heti näkynyt, mutta joku luistelija oli sentään ehtinyt ennen minua. Myöhemmin hiihtäjiä tuli toki lisää.

Vaikka latu muuten olikin hyvin hiihdettävissä, kahdessa paikassa joutui varomaan ja valitsemaan linjansa, jottei osuisi paljaaseen maahan. Kivikossa vuosia hiihtäneelle ne paikat tosin ovat tiedossa ja uskon ettei latu niidenkään kohdalla mene vielä tänään kokonaan poikki.

Hyvä lenkki. Tasan neljä tuntia, klo 14.15-18,15. Reilu viisikymppinen. Reppu ja marjamehua termoksessa. Hieno iltapäivävalo, punertava iltataivas.

Eilen. Kolme tuntia. Vähän päälle 40 km.

Aurinkoinen aamupäivä oli taas ehtinyt vaihtua pilviseen iltapäivään ennen kuin olin ladulla. Kunnon pakkasyön ansiosta Kivikon latu oli plussa-asteista huolimatta pitkälti samassa kunnossa kuin torstainakin, tosin vähän jäisempi koska latukone ei ollui käynyt.

Oli siis selvä liisterikeli, mutta en onnistunut puristamaan tuubista enää pisaraakaan. (Kai se on nähtävä tietynlaisena hiihtoinnon vaipumisena, etten ole hakenut täydennystä, vaikka tiesinkin liisterin olevan vähissä?!) Oli siis yritettävä luottaa ensilumien tultua lähinnä kokeilunhalusta hankkimaani Startin nestepitoon. Ehkä olin turhan nuuka enkä laittanut sitä tarpeeksi, mutta joka tapauksessa tulos oli se että tuli hiihdetyksi talven lipsuvimmilla suksilla.

Toisaalta Kivikossa ei ole kuin yksi pitempi mäki eikä sekään mikään saksinousu. Tapeltuani suksien kanssa kaksi ensimmäistä kierrosta luovuin vuorohiihdosta ja nousin kaikki mäet tasurilla - mikä ei aina ollut kovin eteenpäin vievää eikä varsinkaan kaunista katsottavaa - ja parilla viimeisellä fuskasin jo rehellisesti ja nousin tiukimman osuuden luistellen.

Hiihtäjiä oli sentään muutama muukin, joten ei tuntenut itseään niin hiihtohulluksi kuin olisi muutoin voinut. Ihan paras fiilis ei minullakaan olosuhteisiin nähden hyvästä ladusta ja hiihdon sujumisesta huolimatta ollut, joten en nähnyt mielekkääksi jatkaa lenkkiä vain saadakseni sille mittaa täydet viisikymppiä.


Tämän talven hiihdoista jäivät puuttumaan niin hiihto-ja-kävely Vantaanjoen vartta ylös Paloheinään (ja sen myötä tietysti myös käynti Tahko Pihkalan patsaalla) kuin hiihto-ja-kävelyt Hakunilaan, Kuusijärvelle ja Keniukallioon. Olosuhteet eivät oikeastaan olleet missään vaiheessa riittävän hyvät - eikä motivaatiotakaan ehkä ollut silloin kun lenkki olisi ollut jollain lailla hiihdettävissä.

Ja niin, enhän minä Mustavuoressakaan ole käynyt koko talvena! Mutta siihenhän syy on selvä; Mustavuoreen ei jostain syystä tehtykään tykkilumilatua, joten ei ole kannattanut hakea sieltä parempia olosuhteita (eikä tietysti voi enää jatkaa kautta hiihdon loputtua Kivikossa, kuten parina edellisenä keväänä).

Vielä on pienen pieni mahdollisuus, etteivät vesisateet vie aivan koko Kivikon latua ja että - jos sattuisi innostumaan edes "ironisesti" - voisi tiistaina käydä hiihtämässä perinteisen rääppiäishinnon edestakaisin aina pisimpään säilyvää, reilun kilometrin mittaista latuosuutta...mutta muuten tämä taitaa olla tässä. tämä lähtilatuhiihtäjän talvi 2022-2023.

Tänään eli kymmenen päivän hiihtotauon jälkeen.

Tiistaistakin muodostui välipäivä, vaikkei maanantain NW-lenkki erityisemmin painanut. Yritin vain kerätä motivaatiota iltalenkki Kivikkoon hiihdetyllä luomuladulla, mutta kun sitä ei sitten löytynyt riittävästi, ei myöskään sauvakävelylenkille ollut kummoistakaan intoa.

Tänään mieli oli reippaampi ja lähdin yhdentoista jälkeen tekemään parin tunnin luomulatuhiihtoa, mutta suureksi yllätyksekseni latu olikin ajettu! Olinhan lukenut että muiden kuin Paloheinän latujen huolto oli lopetettu lumisateesta ja pakkasista huolimatta. Latu olikin mainiossa kunnossa, lunta vain ei ihan kaikin paikoin ollut tarpeeksi ja sieltä missä latukoneen tekemien urien pohjalla ei ollut kuin ohut kerros lunta, yhden aikoihin pilvien takaa ilmestynyt aurinko sulatti lumen varsin nopeasti ja niillä kohdin joissa maa paistoi oli tietenkin hypättävä ladulta.

Ihan parhaasta luistosta ei kuitenkaan päässyt nauttimaan; latu oli melko nihkeä, mutta toisaalta suksissa oli seinäpito ja hiihto pysyi rentona.

4 h 15 min reppuselkähiihtoa. Polarin ja oman kierroslaskunkin mukaan 50 km tuli täyteen. Hyvä lenkki.

Huomenna lisää kenties vähän nopeammalla ladulla! Hakunilaan asti ei tarvitse näillä näkymin mennä, ainakin osa Kivikon lenkistä säilynee hiihtokuntoisena hyvinkin vielä viikon.

Tänään. Samat 4 h 15 min ja 50+ km kuin eilenkin.

Yllätti miten paljon tuhoa eilisiltapäivän aurinko oli saanut aikaan. Maa oli paljastunut pertsauran pohjalta monin paikoin sielläkin missä pystyi huoletta hiihtämään vielä eilisen lenkin loppupuolella. Mutta onhan maaliskuun lopun auringossa jo voimaa!

Siellä missä lumi oli satanut säilyneelle latupohjalle latu oli kestänyt kevätauringon paisteen erinomaisen hyvin. Noin 2,5 km lenkistä oli vähintäänkin tyydyttävässä kunnossa, 0,5 km siinä ja siinä ja 0,5 km sellaista että oli paras siirtyä ladulta.

Venäläisten sotavankien haudan metsikön kohdalta latu menee aina ensimmäisenä poikki, niin nytkin, mutta onneksi lapiomies oli jo paikkaamassa niin että koko lenkin pystyi kiertämään. Tosin hiihdin välillä parempaa eli lumisempaa ja varjoisempaa osuutta edestakaisin ja välillä kiersin lenkin. (Muita hiihtäjiä oli lenkin aikana yhteensä ehkä kymmenkunta eikä väärään suuntaan hiihtäessään kovin monta kertaa tarvinnut väistää vastaantulijaa.)

Hyvä lenkki, mutta ei voinut olla näkemättä että Kivikon hiihdot lähestyvät vääjäämättä loppuaan tältä talvelta ja ettei kannata luottaa siihen että kausi jatkuu niin kauan kuin on yöpakkasia. Tietynlaista huvittuneisuutta oli vaikea olla tuntematta, kun mennessä näki miten Kivikon hiihtohallia on ruvettu tyhjentämään lumesta: tykkilumi, jolle olisi käyttöä muutaman sadan metrin päässä, kipataan tontin reunaan sulamaan...

Herttoniemen pururadan 1 km ja 2 km ladut ajettiin tänä aamuna, samoin urheilukenttää kiertävä latu (jota yhtenä keväänä kävi kiertämässä 50 km verran pariinkin otteeseen). Huomenna ehkä pitäisi ottaa suunta sinne, vaikka kävelysiirtymä piteneekin vartista puoleen tuntiin?

Tänään. Perinteinen Kivikon rääppiäishiihto eli reilu 50 km ladulla, jonka kiertäminen kokonaisuudessaan ei enää onnistu.

Aikaisempi startti olisi taannut liukkaan ladun pitemmäksi aikaa, mutta kun Kivikossa ei ole kummoisiakaan mäkiä, voi ajatella että liian luistavilla suksilla hiihdosta tulee liian helppoa. Sukset olivat jalassa tasan kymmeneltä ja kello kaksi iltapäivällä ne olivat taas kannosssa, kun kävelin tyytyväisin mielin kotiin.

Hiihdettävää oli kaikkiaan kolme kilometriä, jota saattoi hiihtää vajaan kahden kilometrin lenkkinä tai samanituisena pätkänä edestakaisin. Edellisellä kerralla pari vuotta sitten hiihdin kilometrin pätkää edestakaisi, joten siihen verrattuna olosuhteet olivat kerrassaan mainiot. Latu oli monin paikoin umpijäätä, mutta tasurihiihtäjää se ei haittaa ja Porvoonväylän puoleinen osuus, joka varjoisampana säilyy aina paremmassa kunnossa, olisi purkkivoidehiihtäjänkin kelvannut hiihtää lioiva pitkä nousu diagonaalilla.

Kokonaan yksin en joutunut hiihtämään, sillä kävelijöiden ja koiranulkoiluttajien lisäksi näin kaksi luistelijaa ja neljä tai viisi tavishiihtäjää. Tosin yksikään heistä ei viihtynyt ladulla yhtä pitkään kuin minä...




Pääsiäinen lähestyy ja kevät etenee, mutta yöpakkaset eivät ihan vielä ole ohi eikä Kivikon hiihtokauden jatkaminen parilla aamulenkillä ole kokonaan poissuljettu. Viisikymppistä en kyllä aio lähteä hakemaan enkä edes odotakaan että enää olisi tarjolla yhtä hyvää hiihtoa kuin tänään, mutta kun poislähtiessäni ehdin nähdä lapiomiehen saapuvan taas paikkaamaan latua kohdista, joissa se oli mennä poikki, niin aika vaikea on lopettaa hiihtoa niin kauan kuin hänellä riittää intoa ja optimismia...

Tänään, melkein heti aamusta.

Heräsin puoli seitsemältä ja oikeastaan yllätin itseni astumalla ulko-ovesta jo klo 08.30. Varttia vaille yhdeksän seisoin Kivikon ladun varressa ja värjäsin lunta keltaiseksi ja muutamaa minuuttia myöhemmin olin jo hyvässä vauhdissa tasurilla edeten.

Päivä oli ehkä vieläkin aurinkoisempi kuin sunnuntai - en varmaankaan näyttänyt yhtä hölmöltä Oakley Sutrot päässäni kuin jonain harmaan pilvisenä päivänä olen voinut näyttää - mutta pohjoistuuli puhalsi melko kylmänä. Onneksi Kivikon lenkillä on melko hyvin tuulelta suojassa, muuten olisin voinut kaivata lämpimämpää aluspaitaa.

Latu oli odotetusti mennyt lähes poikki Linnoittajantien mutkassa, johon aurinko paistaa pitkin päivää: jäljellä oli vain hiukan jäätä juuri ja juuri suksien leveydeltä, mutta katsoin parhaaksi olla edes yrittämättä. Hiihtämästäni reitistä muodostuikin eräänlainen H-kirjain eli neljä eripituista latupätkää, joiden kaikkien päässä oli tehtävä käännös ja hiihdettävä takaisin ja joita viides pätkä yhdisti; kun ne kaikki hiihti sopivassa järjestyksessä peräkkäin, sai hiihtää useamman kilometrin ennen kuin hiihti taas samaa latua samaan suuntaan...

Ladut olivat selvästi eilistä jäisempiä, mutta paikoin myös likaisempia: välillä vauhtia sai ilmaiseksi, välillä ladulle pudonneet havunneulaset ja kaarna veivät parhaan luiston (ja nappasivat kerran kiinni niin että olin lentää nenälleni, vaikken ollut pitoa suksiin lisännytkään). Mutta itse latu oli säilynyt jopa yllättävän hyvänä ja kovareunaisena pahemmin leviämättä.

Hyvä lenkki! Hiihtäjällä iloinen mieli! Viisikymppisenkin olisi voinut hiihtää, mutta kun kuulin väestöhälyttimen äänen, tuumasin että vähän päälle kolme tuntia ja 40 km sai luvan riittää.

Hiihtokausi jatkuu huomenna, jos fiilis aamulla on samanlainen kuin tänään! Mutta luulen että osaan olla lähtemättäkin, jos ei erityisemmin huvita...

Eilen. Kävin Paloheinässä hiihtämässä. Kävellen.

Tiistainen NW-lenkki taisi sytyttää jo sammuneen hiihtokipinän, sillä vaikka jo pelkkä ikkunasta vilkaisu riitti kertomaan etteivät olosuhteet mitenkään voisi olla edellispäivän veroiset, aloin jo aamiaista syödessä työstämään aluksi pähkähullulta tuntunutta ajatusta kävellä sukset kädessä, kainalossa, olalla tai miten vain edestakaiset siirtymät Paloheinään.

Taivas oli harmaa, yöllä ei ollut Ilmatieteen laitoksen säätietojen mukaan ollut minkäänlaista pakkasta ja lämpötila nousisi päivän kuluessa neljään-viiteen plusasteeseen. Luvassa ei siis olisi jäisiä alamäkiosuuksia lukuunottamatta kummoistakaan luistoa eikä pidostakaan olisi mitään takeita, kun en ollut hankkinut uutta liisterituubia tyhjentyneen tilalle. Ostamani nestemäisen pitovoiteen rajat olivat tulleet vastaan jo Kivikon loivassa mäessä ja lyhyissä töppyröissä.

Siirtymäreittiä en viitsinyt ruveta speksaamaan vaan menin vanhan fillaristin vaiston varassa ja parissa eteentullessa valintatilanteessa toimin puhtaasti höpsis-periaatteella. Jälkeenpäin selvisi etten ainakaan paljon lyhyempää kuin toteutunutta reilun 10 km reittiä olisi voinut löytää.

Hakunilan ja Mustavuoren hiihtoreissuilla olin pitänyt jonkinlaisena ohjenuorana, että hiihtoa on tultava ajallisesti ainakin sama määrä kuin edestakaista kävelyä enkä aikonut siitä periaatteesta nytkään luopua, vaikka kävelyä tulisikin himpun verran enemmän. Kun kävelyä tulisi vajaat kaksi tuntia suuntaansa, oli siis hiihdettävä reilut neljä tuntia!



Monot esiin kassista ja jalkaan, kevyet vaelluskengät kassiin ja kassi puun juurelle väsynyttä hiihtäjää odottamaan - olisihan sen kai pukuhuoneen lokeroonkin saanut, jos olisi viitsinyt - ja ladulle!

Laduista huolletaan enää tykkilumilatuja: tasaista 1,0 km latua, mäkisempää 1,8 km latua ja lyhyttä niin sanottua stadionlenkkiä, mutta luonnonlumiladuista viimeinen, muita korkeammalla metsän keskellä kulkeva kilpakuntokolmosen perälenkki oli sekin vielä hiihdettävässä kunnossa. Ne kaikki kiertämällä sai kierroksellle matkaa n, 4,3 km

Toisin kuin Kivikossa, jossa ainoa ylämäki on loiva, mutta pitkähkö ja latu jatkuu sen jälkeen tasaisena ja nousten taas vähitellen parin töppyrän myötä, näiden Paloheinän latujen mäet ovat kisalatumaisesti jyrkkiä, mutta lyhyehköjä ja niitä seuraa välittömästi pitkä palauttava alamäki. Niitä tulee kierroksella kolme, joten kierroksen luonne on kiistatta toisenlainen kuin Kivikossa.

Nyt kävi niin että kun luisto ylämäissä oli surkea ja pito lähestulkoon yhtä huono, ei niiden nousemisesta vuorohiihdolla tullut yhtään mitään. Alku ti se minkä jaksoi meni tasurilla, mutta sitten oli vaihdettava jonkinnäköiseen sukset jalassa käyntiin ja jyrkimmässä kohdassa toisen mäen lopussa haarakäyntiin. En tosin ollut ainoa siihen turvautumaan joutunut, mutta kerran tosihiihtäjän oloinen vanhempi herra ohitti minut vaivattoman näköisesti aivan mäen harjalla ja katosi sitten näkyvistä jo ennen alamäen päättymistä.

Kahden tunnin hiihdon jälkeen oli kahvitauon paikka. Hunajalla terästetty laiha kahvi maistui eikä kahden sämpylän alas saamisessa ollut siinäkään suurempaa vaikeutta.  Kahvitaukoa piristi myös viereiselle penkille istahtanut innokas (ja puhelias) hiihtäjärouva, joka kertoi tuntevansa minut (tai keltaisen takkini ja Oakley-lasini) Herttoniemen laduilta...

Hiihto jatkui siis virkistynein mielin. Keli ei tosin ollut parantunut millään tavoin. Ainoa muutos oli että kanssahiihtäjien määrä oli vähentynyt, kun viimeisetkin aamupäivällä urakkansa aloittaneet olivat jo lähteneet. Pilviverho ei sekään osoittanut juuri minkäänlaisia harvenemisen merkkejä, joten melko harmaassa säässä sain hiihtää toisetkin kaksi tuntia.

Kun sitten tulin viimeiseltä kierrokselta paikkaan, josta olin aloittanut ja jonne olin kenkäkassini jättänyt, Suunto näyttyi hiihtoajaksi 4 h 12 min ja kertyneeksi matkaksi 56 km.

Toisesta termospullosta tyrnimarjamehulla maustettua vettä naamariin, kengät jalkaan ja sukset, sauvat ja monot paketiksi olalle - ja kohti kotia! Ihan samaa reittiä kuin mennessä en viitsinyt edes tylsyyden täydellistämiseksi noudattaa vaan jätin improvisaatiolle hiukan sijaa. Tulos oli tietysti odotettavissa: pientä ylimääräistä tuli sen verran että paluukävelylle tuli mittaa vähän päälle 12 km.

On tunnustettava että viimeisellä tunnilla eli jostain Savelan ja Pihlajamäen välimaastosta alkaen tunsi niin sanottua pientä väsymystä ja olisi mielellään ollut jo perillä kotona, jossa Baskimaan ympäriajon etapin loppuosa odotti tallenteena katsomista.

Hyvä lenkki  - vaikka jälkiviisaana voisikin sanoa että se olisi pitänyt tehdä tiistaina, jolloin hiihto-osuudesta olisi varmasti nauttinut enemmän. Mutta hyvä näinkin!

Arvoitukseksi jää oliko hiihtokausi siinä. Nyt se näyttää kovasti siltä, mutta jos lauantaiaamu valkenee aurinkoisena ja lämpömittari näyttää paria pakkasastetta, ei tiedä miten käy...