Milloin sauvakävelit viimeksi?

Tänään.

En malttanut olla starttaamatta päivän toiselle NW-lenkille, kun aurinkokin näkyi paistavan.

Sama reilu puolitoista tuntia ja vähän alle kymmenen kilometriä kuin aiemmin päivällä.

Hyvä fiilis - ja hyvä tuurikin, sillä sadepilvet kulkivat molemmin puolin ja kun olin kotona saanut kengät jalasta ja käppäillyt keittiöön, saatoin viinimarjamehua juodessani katsella miten sade piiskasi ikkunaa.

Alkaa lähennellä 10 vuotta

Tänään myöhäisiltapäivällä.

Aikomus oli startata päivän toiselle sauvakävelyenkille kuuden kieppeillä, mutta ulkona näkynyt häivähdys auringonvaloa sai lähtemään liikkeelle jo hiukan ennen puoli viittä.




Lenkin kestosta pidin sentään kiinni eli tarkoitus oli kävellä samat puolitoista tuntia kuin aamullakin. Nyt otin suunnaksi Alakivenpuiston ja kun välillä kävi kiertämässä pesäpallo- ja baseballkentät ja välillä nousi entistä pururataa Korkeakalliolle ei tarvinnut pelkästään myrkkymäen ympäri kiertää. Tosin sillekin piti tietysti muutaman kerran nousta.



Sää oli edelleen lämmin ja miltei tyyni, joten ei ihme että vaikkei varsinaisia porrastreenin tekijöitä tainnut olla kahta enempää, portaat houkuttelivat ulkoilijoita nousemaan täyttömäen laelle laskevan auringon värjäämää iltataivasta katsomaan.



Harjoituksellisesti liikuttiin enimmäkseen Zone 1:ssä, mutta ylämäissä käytiin varmasti Zone 2:nkin puolella. Mutta tärkeintä oli tietysti tehdä muutakin kuin ajaa fillarilla, toiseksi tärkeintä oli jatkaa valmistautumista mahdollista hiihtotalvea varten ja kolmanneksi tärkeintä oli nauttia ulkonaolosta.

(Piilo-opetustarkoituksena oli saada itsensä huomaamaan ja tajuamaan että puolitoista tuntia on ihan hyvä lenkin kesto - etenkin silloin kun viikkoon kertyy muutenkin neljä pitkää treeniä.)


“You can accomplish very important mitochondrial adaptations and very important metabolic adaptations by exercising one hour.”—Iñigo San Millán

Tänään tunnin lämpimässä mutta harmaassa ja jo hämärässä myöhäisiltapäivässä ja tunnin valaistuilla ulkoiluteillä vähintään yhtä lämpimässä alkuillassa. Startti siis puoli neljän aikoihin ja lenkki venyi siihen mitenkään pyrkimättä kaksituntiseksi. Auringonlaskua ei oikein päässyt ihastelemaan, mutta huomasihan sen kun tuli pimeää.



Tiearkeologian ystäville Myllytuvantien päässä olevan puomin takana jatkuu nyt ulkoilutienä jo 1700-luvulta peräisin oleva Puotinkyläntie. Tiestä on vielä osia jäljellä Myllypuron ja Latokartanon välillä. Vuoden 1965 kartassa puomi olisi e-kirjaimen kohdalla. Myllypuron uudet tiet ja kerrostalot ovat jo paikoillaan, mutta Kehä I vasta suunnitelmana ja rakenteilla. Malmin ampuradalla ei ammuta enää kuin savikiekkoja, mutta muuten alue on koskematon.



Varastoparakkeja, betonisia näyttösuojia, hiekkakuoppia, piikkilanka-aitoja, varusmiesten harjoituksissaan kaivamia poteroita ja tietenkin ensimmäisen maailmansodan maalinnoituksen tukikohtien jäänteitä riitää pojille ihmeteltäväksi. Kesäisin Santahaminasta tuodaan hevoset laitumelle ampumarata-alueen niityille.

Talvella samoissa maisemissa hiihdetään, ladut kulkevat maastossa ja ne on tehty hiihtämällä., Mellunkylän Kontion mäkisen ladun kiertämisestä saa jo kehujakin. Myöhemmin, kun Kehä I on valmistunut ja yhteys Lahdenväylälle katkaistu, Puotinkyläntielle tehdään jo lumikelkalla ajaen edestakainen latu, kilometri suuntaansa, eikä innokkaista hiihtäjistä ole pulaa


Sauvakävelyä on nyt tullut harrastetuksi miltei jokaisena päivänä jona ei ole käynyt fillarilenkillä. Kerran iski jonkinlainen vetämättömyys ja kerran ei muka päässyt lähtemään silloin kun sateessa olisi ollut sopiva tauko.

Huomenna ajetaan fiiliksestä riippuen 4-5 h, perjantaina sauvakävellään jossain välissä se 1,5 h ja odotetaan että luvattu föhn-tuuli tuo aurinkoisempaa säätä, ja kuivemmat tiet. La- ja su ajetaan ja nautitaan poikkeuksellisen lämpimästä säästä ja jatketaan iloista fillarointia ainakin se viikko mikä näyttäisi olevan luvassa ennen kuin sää taas kääntyy sateisemmaksi.

Tänään iltapäivällä ja alkuillasta.

Olisi oikeastaan pitänyt ajaa tänäänkin, koska oli viimeinen hieno, kuiva ja lämmin marraskuun päivä ennen huomista sadetta ja sään kääntymistä enemmän marraskuun oloiseksi. Sen vuoksi tietenkin yksi viimeisiä mahdollisuuksia ajaa ennen kuin yleinen sepelinlevitys pakkasen puolella käyvien lämpötilojen takia alkaa...

Olin kuitenkin ajanut poikkeuksellisen lämpimänä, mutta varsin tuulisena lauantaina ja ei ihan yhtä lämpimänä, mutta selvästi vähätuulisempana sunnuntaina pitkät ja mitenkään liikoja kehumatta hienot lenkit enkä sen vuoksi oikein osannut motivoitua ajamaan niin sanottua tavalista lenkkiä. Parituntinen palauttava fillarilenkki olisi toki ollut hyvinkin paikallaan, mutta nyt tei sen asemesta reilun kolmituntisen sauvakävelylenkin.

Tuumasin että tärkeintä on tasainen ja rento meno, syke saa pysyä matalalla eikä ylämäkiä tarvitse etsiä, flow löytyy jos löytyy. Otin siis suunnaksi Herttoniemen puoleiset Latokartanon pellot ja jatkoin Viikin Arboretumin läpi Vanhankaupunginkoskelle, nousin Vantaanjoen vartta ylös, kävin kääntymässä Oulunkylän komeasti valaistulla kelvisillalla ja palasin samaa reittiä takaisin.

Ei ehkä kovin jännä reitti, mutta ihan mukava hämärässä ja pian jo pimeässä iltapäivässä. Kulki kevyesti eikä tuntunut tylsältä. Fillaristin mieltä tietysti lämmitti aina kun vastaan tuli tai takaa ohitti hyvän näköisesti pyörittävä gravel-fillaristi. Tosin sähköfillaristeja taisi olla liikkeellä enemmän...

Turha tietysti mennä asioiden edelle, mutta juuri nyt on sellainen fiilis että fillarit voisivat levätä vähän aikaa: sepelöidyillä lumettomilla jq jäättömillä kelveillä ajaminen ei hotsita ollenkaan. Se syö jos ei miestä niin ajamisen iloa, jos joutuu jatkuvasti miettimään miten välttäsi sepelitaipaleet, Eikä jaksaisi joka kerta niitä samoja ulkoilutiereittejäänkään suhata, ei niitä niin monta loppujen lopuksi ole.

Tänään, kolme ja puoli tuntia ja kolme minuuttia päälle eli 3.33.10 plus yksi kusi- ja kuvaustauko. Avg tasan 6.0 km/h.

Kääntöpaikka oli sama kuin viimeksi eli Oulunkylän (yhä nimetön?) kelvisilta, mutta tällä kertaa reitti vei Hallainvuoren ja Herttoniemen mäkien kautta. Nousumetrejä tuli enemmän, mutta matka lyheni.

Purolahden lintutornin kohdalla Arabianranta erottui Vanhankaupunginlahden toisella puolella selvästi, mutta Kalasatama oli kuin sumupilven sisällä. Ei kestänytkään kauan kun ilma oli täynnä pieniä hentoja lumihiutaleita. Lumikuuro ei kuitenkaan kestänyt kuin parisen minuuttia eikä maahan jäänyt siitä minkäänlaista todistetta.

Paluumatkalla taivas oli jo kirkas ja kaupungin valosaasteesta huolimatta saattoi ainakin kirkkaimmat tähdet erottaa.

Herttoniemen hyppyrimäki oli valaistu ja Helsingin mäkihyppääjien junioreilla oli harjoitukset menossa:

Eilen eli maanantaina. Neljä tuntia oikeastaan mainiossa ulkoilusäässä, tuuli oli jo tyyntynyt ja lämpötila oli reilun asteen verran pakkasen puolella.


Talven ensimmäinen NW ensilumen peittämilla teillä on aina vähän erikoinen, tuntuu koko ajan siltä että laji on ihan väärä. Olisihan siellä kieltämättä voinut aivan hyvin hiihtääkin, ainakin jos olisi skeittimies ja olisi sellaiset "rock skis" - ja oikeastaan yllätyin ettei Herttoniemen ja Vanhankaupunginkosken välillä näkynyt suksenjälkiä. Yhden hiihtäjän kyllä bongasin, mutta vasta takaisin tullessani Hallainvuoren puolella.

Näyttää vahvasti siltä että lumi ei ole ihan heti minnekään häviämässä, mutta toisaalta sitä ei ole tulossa lisääkään niin että latukoneet lähtisivät liikkeelle jo piakkoin - ja kun lumitykkien vaatimia viiden asteen yöpakkasiakaan ei ole näköpiirissä, ei tarvitse vielä edes ruveta harkitsemaan Hakunilassa tai Paloheinässä käyntiä. Hallihiihtäjääkään minusta ei enää saa...

(Ralfin kanssa oli ollut puhetta että avattaisiin ulkokausi sillä mihin viime hiihtokausi vappuaattona päätettiin eli käytäisiin Oittaalla, joka varmasti avataan ensimmäisenä pääkaupunkiseudun tykkiladuista. Ikävä kyllä kävi niin että vanha, jo pitkälti kukistettu vaiva keksi iskeä uudemman kerran ja sen verran äkäisenä että se suunnitelma oli viisainta laittaa jäihin.)


Eilisellä lenkillä vastaan ajoi kaksikin gravel-fillaristia, toisen meno oli kadehtittavan sujuvaa, siinä näkyi se ranskalaisten souplesse, ja toisen ajo oli melko työlään oloista ja kohdalle sattuneessa töppyrässä juuri sellaista pyöräpainia ja "pedalling squares" miltä oman menon joskus pelkää näyttävän.

Pienen hetken harmittelinkin etten ollut ottanut itseäni niskasta kiinni ja taluttanut kellarivaraston ovelle hakemaan fillaria. Mutta liekö olen yhtäkkiä tullut vanhaksi, sillä talvipyöräilyn aloittamiseen ei ole kovin suurta hinkua. Ei ainakaan ihan heti. Näyttääkin vahvasti siltä että jatkan NW:n merkeissä ja käyn tunnustelemassa miltä Alakivenpuiston portaat tuntuvat. Fillaroidaan taas sitten kun huvittaa.


Ai niin: reitti oli taas se jo tuttu: Hallanivuoren ulkoiluteiden ja Herttoniemen latu-urien kautta Vanhankaupunginkoskelle, Vantaanjoen vartta ylös ja valaistun sillan kautta takaisin. Toisin sanoen, alkuun ja loppuun vähän mäkiäkin, mutta pääosin tasaista teemalla "Matalatehoisia harjoituksia ei tee koskaan tarpeeksi".

Tänään eli keskiviikkona.

Eilen avasin porrastreenikauden puolentoistatunnin rennolla kaksi askelmaa kerralla ylös ja tikittäen alas -treenillä, jonka päätavoite oli siinä ettei se saa seuraavana päivänä tuntua missään.

Tänäänkin pääsin liikkeelle vasta iltapäivällä niin että Mustavuoren ja Vuosaarenhuipun lenkki sai vielä odottaa. Mutta sehän sopi minulle, sillä kun olen mieltynyt johonkin juoksu-, hiihto- tai sauvakävelylenkkiin, minulle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia tehdä se sama lenkki useamman kerran peräkkäin. (Jostain syystä fillaroidessa vaihtelun tarve on suurempi...)

Vaikka tämä talven valkeus tuskin kestää viikkoa pitempään, on hienoa että marraskuinen pimeys on ensilumen ansiosta katkennut. Voikin iskeä semmoinen lievä vuodenaikamasennus, kun joulun odotuskaan ei enää pidä mielialaa yllä kuten lapsena

Hiihtäjiä oli tällä kertaa enemmän kuin gravelfillaristeja eli kaksi perinteisen menijää ja yksi skeittityttö.

Neljä tuntia.

NW-viikko jatkui eilisen uusinnalla. Taas mentiin Vantaajoen vartta ylöspäin - ja nyt myös noustiin välillä Viikinmäelle. Joki ei jäädy vielä aikoihin, mutta melojia en ole nähnyt kai kuukauteen.




Arboretumissa ulkoilutiellä ei ole valaistusta, mutta ei siellä lumen tultua ja kaupungin valojen heijastuessa pilviseltä taivaalta mitään otsalamppua tarvita. Kuvassa on pimeämpää kuin todellisuudessa. Kalasataman tornitalot ovat parhaimmillaan kun näkee vain niiden hahmot. Kolmas, vielä rakenteilla oleva on ilman valoja.




Hertsikan 5 km ladun pitkä nousu alkaa alhaalta pellonreunasta, kulkee ulkoilutien poikki ja jatkuu vielä kallion laelle. Takaisin tullessa käännyin ulkoilutielle Viikintien ylittävän sillan suuntaan. Tänäänkin kohtasin kaksi hiihtäjää; toinen heistä kertoi menneensä nurin kun suksi tökkäsi paikassa josta lumi oli jo kulunut.

Hyvä lenkki - vaikka ajaakin olisi voinut. Neljä tuntia matalatehoista treeniä ja rentouttavaa liikuntaa ja mukavaa ulkonaoloa.

Tänään.

Vaihteeksi se alkuperäisen suunnitelman mukainen 1,5 h aamulla ja toinen 1,5 h iltapäivällä tai illalla. Nyt ensimmäiselle startti klo 7.00 ja suunnaksi Kivikon ulkoilupuisto toiselle startti klo 13.00 ja suunnaksi Herttoniemen ulkoilupuisto.

Vasta nyt kehtaan paljastaa että NW-varustukseeni kuuluu reppu, jolla painoa 3,5 kg (eli sama mikä Birkebeineren-hiihtoon osallistuvilta vaaditaan), ja käsissä sellaiset kilon lisäpainot (jotka isävainaa aikoinaan hankki fysioterapeutin suosituksesta). Eiväthän ne tasamaasta mäkistä tee eivätkä kävelystä elghufsis tai sauvarinnettä, mutta nostavathan ne hiukan asittavuutta - ja ennen kaikkea tuovat vähän semmoista tekemisen tunnetta


Eilen oli sen nelituntisen Vanhankaupunginkosken ja Vantaanjoen varren lenkin päivä ja se antaa minulle tilaisuuden laittaa tähän kaksi pimeässä otettua kuvaa, joista ei näy oikein mitään



Jatkoin nyt uuden baanasillan ali pääradan viereiselle kelvisillalle ennen kuin käännyin takaisin - ja hämmästyin sitä että joki oli koko leveydeltään jäässä, kun alempana jäätä ei ole kuin hiukan rannoilla. Mutta ero joen virtaamassa kai tuon selittää?

Viikintien pienteollisuusalueella ihmettelin vihreiden ja punaisten valojen paljoutta - valkoiset ovat kameran salamavalon heijastumia - jonka lähteeksi osoittautui suuri määrä sähköpotkulautoja, joiden sesonki ilmeisesti - ja monien iloksi - päättyi lumitalven tuloon.




Kaksi hiihtäjää tuli eilisellä lenkillä vastaan Viikin entisen jätevedenpuhdistamon kohdalla, mutta tänään ei hiihtäjiä näkynyt kummallakaan lenkillä - ellei Kivikon hallille menossa olleita lasketa -  ja voi olla että keli olisi ollut nihkeä. Itse hain kolmossukset ja niihin sopivat kirppismonot kellarista, joten tietty valmius hiihtokauden aloittamiseen jo huomenna on olemassa...

Tänään, Hallainvuori - Herttoniemi - Vanhankaupunginkoski ja takaisin. Kaksi ja puoli tuntia siihen sai menemään sopivasti mäkiä ja mutkia hakemalla.



Sunnuntainen hiihto ei saanut jatkoa, vaikka olosuhteet olisivat sen mahdollistaneet. Ei siksi että kolme tuntia olisi ollut avaukseksi liikaa ja DOMS olisi iskenyt vaan ykinkertaisesti siksi ettei plusnollakeli inspiroinut - eikä se pertsa ilman kunnon latuja niin hauskaa ole että viitsisi lähteä ilman inspiraatiota

Maanantai oli välipäivä, eilen tuli tupla-annos sauvakävelyä, 3 h ja 2 h. Tämänpäiväiselle lenkille tein sen varustemuutoksen että talvikengät vaihtuivat nastalenkkareihin. Ei nastoja varsinaisesti tarvittu, mutta ennakoin tulevia päiviä. Joka tapauksessa kevyillä kengillä oli kieltämättä hieman toisenlainen menemisen meininki.

Lunta on sadellut sen verran että näki etteivät muutkaan juuri ole hiihtäneet. Hertsikan 1 km ja 3 km soveltaen olisivat hiihdettävissä, mutta jälkiä ei näkynyt. Arboretumissa sentään tuli vastaan kaksi suksin etenijää.

Vaikka puista on tippunut hieman vettä, pohja on kestänyt hyvin, joten kun nyt vähän pakastuu, skeittihiihtäjillä suksi kulkee. Ja jos itsenäisyyspäivänä saadaan lisää lunta, voi vannoutunut pertsamieskin innostua...

Tänään. Taas tai tänäänkin, ihan miten vain.

Perjantai oli näet välipäivä ja torstaina kävelin sen suunnitelman mukaisen 1,5 h ap + 1,5 h ip. Tänään kiersin Kivikon, Hallainvuoren, Viikin Latokartanon ja Herttoniemen ulkoiluteitä ja laskin hiihtäjiä; niitä oli yhteensä kolme.

Parin plussa-asteisen päivän jälkeen ulkoilutiet olisivat ilman pakastuttua voineet olla huonommassakin kunnossa, kuoppaisia, jäisiä ja paljaitakin sieltä missä puista tippuva vesi on sulattanut lumen, mutta periaatteessa ihan kelvollisen hiihtoalustan ne tarjoavat nytkin sille joka tykkää hiihtämisestä eikä vaadi liikoja.

Ajattelinkin huomenna testata kuulunko itse samaan ryhmään. Ei sauvakävelykään mitään juhlaa näissä olosuhteissa ollut ihan okei kun oli nastalenkkarit ja piikit sauvojen päissä, mutta...

Vähän päälle kolme tuntia.

Tänään iltapäivällä. 24.95 km eli neljä tuntia, mukaanlukien yksi puskapissatauko.

Pettymyksentäyteinen hiihtolenkki turhautti niin paljon että oli poikkeuksellisesti juotava kakkoskahvit. Kofeiini antoikin sitten sellaisen potkun että pukeuduin vanhoihin fillarointitamineisiin eli Pearl Izumin pehmusteettomiin talvihousuihin ja Nalinin iloisen keltaiseen ajotakkiin ja nappasin eteisestä kävelysauvat.

Reittiä en ruvennut miettimään vaan läksin painelemaan tuttuja teitä, Hallainvuori - Herttoniemen urheilupuisto  - Vanhankaupunginkoski - Pikkukoski ja pääradan alla 180 asteen käännös.


Hiihtäjiä näin vain kaksi, skeittimiehiä kumpainenkin, eikä heitä jäljistä päätellen juuri useampia ollutkaan. Yhden gravelfillariporukan kohtasin ja sillä hetkellä kieltämättä ajatteli että olisi mukavampi olla sen joukon jatkona tai ajaa soololenkkiäkin kuin kolisuttaa sauvoja.

Mutta melko nopeasti palasi se tunne tai tietynlainen vakuuttuneisuus siitä että nyt on parempi antaa pyöräilyinnon kasvaa sillä että malttaa olla ajamatta. Vaikka fillarilenkki tällaisena tuulettomana päivänä mukavassa pikkupakkasessa olisikin ihan jees, semmoinen suorittamisen tunne olisi kuitenkin vaanimassa ja iskisi sitten seuraavalla kerralla kun en osaisi olla lähtemättä vaikka olosuhteet eivät olisi yhtä optimaalisia.

Positiiviselle puolelle pitää ehdottomasti lukea se että NW toistaiseksi kulkee ilman että tuntee suorittavansa tai sitä että alku on pelkkää siirtymää ja sen odotusta että tuntuisi mukavalta ja loppu sitä että odottaa koko ajan lenkin olevan jo ohi niin että pääsee tekemään jotain muuta, Muutamaan otteeseen tuli se hyvin sujuvalta lenkiltä tuttu huomio eli pieni hämmästys siitä että "olikin jo täällä asti" eli oli taivaltanut pitemmän matkan kuin mitä olisi luullut.

Tänään. Puoli neljästä varttia vaile seitsemään eli vähän päälle kolme tuntia.

Uusi päivä, uusi mahdollisuus. Oli paljon kivempaa kuin eilen, vaikka olosuhteissa ei ollut eroa. Ehkä se jokin oli siinä että starttasin vasta kun oli jo lähes pimeää, valkean lumen ansiosta ei ollut harmaata kuten eilen.

Tai sitten potkua antoi se että Kivikossa eteen sattui harvinaisempi tapaus eli semmoinen oikeasti sporttinen sauvakävelijä, jota ensin lähdin tavoittamaan - mutta sain pian huomata ettei oma vauhti riittänyt siihen vaan oli täysi työ pitää väli samana. NW on frekvenssilaji ja minun askeltiheyteni oli arviolta 5% alhaisempi. Oli siis keskityttävä ja vietävä askel teknisesti oikein varvasponnistuksen kautta niin että pystyi pitemmällä askeleella vähän kompensoimaan...

Kivikosta jatkettiin Hallainvuoren puolelle. Kertaakaan ei edellä menijän pää kääntynyt katsomaan kuka siellä kolisee, mutta voi olla että hänellä oli kuulokkeet korvissaan. Tai sitten hän kyllä kuuli minut, mutta ei halunnut paljastaa että oli parantanut vauhtiaan, koska ei halunnut tulla kiinniajetuksi...

Truth be told, rako pikemminkin venyi kuin kutistui. Ennen Viikintien siltaa reittime kuitenkin erkanivat, joten tulokseksi jäi tasapeli. Jatkoin Herttoniemeen, Mäyrämetsän kautta Mölylään ja sitten ylös Rajakalliolle, kierros pururadalle ja Hallainvuoren kautta kotiin.

Hiihtäjiä bongasin vain yhden (joka oli pertsaa sujuvasti hiihtävä nuorehko nainen), pellolla ruokailevia kauriita (jotka eivät enää kävelijöitä juurikaan säiky) viisi tai kuusi ja yhden otsalamppuidiootin (joka jostain syystä ei osannut säätää valonsa tehoa eikä sen suuntaa).

Hyvä lenkki! Nyt sitten odotellaan mitä pari seuraavaa päivää tuo tulleessaan. Olen lievä pessimisti ja arvelen ettei lunta tule tarpeeksi latukonetta varten, mutta eiköhän Kivikkoon jonkinlainen luomulatu synny. Kokeillaan sitten miltä hiihto maistuu!

Eilen eli itsenäisyyspäivänä.

En yllättänyt itseäni lähtemällä sittenkin hiihtämään vaan jätin sukset odottamaan, näyttihän siltä että ehkä sittenkin päästään hiihtämään ajetuilla laduilla ennen kuin viikon yhtäjaksoinen vesisade vie nämä lumet.

Helsinki ilman natseja,  612 tai Suomi herää -mielenosoituskulkueen mukaan lähtemällä olisin tietysti yllättänyt itseni moninkertaisesti enemmän, mutta valitsin hieman tylsästi sauvakävelyn ja yllätin itseni ainoastaan sillä etten kävellytkään Vanhankaupunginkoskelle vaan kiertelin Kivikon, Hallainvuoren ja Herttoniemen ulkoiluteillä ja latupohjilla.



Maisemat olivat mukavan lumisia , vaikkei lunta kovin suurta määrää ollut tullutkaan. No, keskiviikkonahan sitä vasta piti tulla enemmänkin. Kivikon lenkkiä oli joku skeittihiihtäjä jaksanut kiertää pari kertaa ja Hallainvuoren puolella kohtasin puolitutun pertsahiihtäjän, joka kertoi päättäneensä avata kautensa itsenäisyyspäivän kunniaksi, vaikkei olosuhteissa kehumista ollutkaan.

Neljä tuntia näyttää muodostuneen pitkän lenkin vakiomitaksi. Ei tunnu vielä liian pitkältä eikä ehdi tylla tylsää tunnetta ja fiilis oikeastaan paranee koko ajan ja on parhaimmillaan viimeisellä tunnilla.

Tänään eli torstaina. Kolme tuntia ja pari minuuttia päälle.


Jollain tavalla järkevissä oloissa hiihtämään päästäkseen olisi pitänyt mennä hiihtohalliin tai Paloheinän tykkilumiladulle. Kumpikaan ei kiinnostanut, joten oli tartuttava kävelysauvoihin. Sopivalla reitinvalinnalla tulisi samalla tsekattua missä kunnossa ladut ovat.

Yllättävän hyvässä, voisi sanoa. Useampaan kertaan ajettu pohja on hämmästyttävän kestävä. Viikintien sillalla on enää ohut jääkerros, mutta Hallainvuoren puolella latu ei ole vielä mennyt puhki edes sieltä missä puunoksilta tippuu vettä. Herttoniemen peltolatu on tietysti surkean näköinen eikä Arboretumin läpi käy hiihtäminen ennen kuin on saatu kunnon lumisade.

Kivikossa en koko lenkkiä lähtenyt kiertämään, vilkaisin vain pyöräkrossiparkin suoraa, mutta se kyllä antoi pientä aihetta optimismiin. Tosin Kivikonkaaren puoleinen lenkin vähälumisin ja roskaisin osuus on aina se joka eniten kärsii vesisateesta ja suojakelistä, mutta useimmiten sen on jotenkin kyennyt selvittämään - ja jos nyt käy niin ettei pysty, voi hiihtää edestakaista lenkkiä lumisemmalla osuudella!

(Kevään perinteisessä Kivikon rääppiäishiihdossa on monta kertaa hiihdetty viisikymppinen, vaikkei latua ole aina ollut jäljellä täyttä kilometrin pätkääkään...)




Pikkukoskellakin avantouidaan.


Tällä kertaa en kääntynytkään takaisin vaan jatkoin Savelanpuistoon, sieltä Pihlajamäen läpi Latokartanoon ja tuttuja teitä Kivikkoon. Talvisesta tunnelmasta ei tietenkään voinut nauttia, mutta toisaalta pimeässä ei tästä etelärannikon talville niin tyypillistä surkeutta ei juurikaan tarvinnut katsella. Lenkin lopussa silmiin osui message, jonka toteuttaminen voi näin joulun aikaan osoittautua mahdottomaksi.

Tänään eli tiistaina.

Lunta tuli aamusta sen verran että jäin odottamaan että ladut on ajettu, mutta sitä saikin odottaa pitkälle iltapäivään ja silloin oli väliin ehtinyt tulla muuta eikä sopivaa aikarakoa oikein löytynyt. Ihan vain kääntymässä käyntiä varten ei viitsinyt hiihtokamoja päälleen vetää. Kun iltaseitsemältä vihdoin olisin päässyt pariksi tunniksi hiihtämään, lämpötila oli jo selvästi plussan puolella ja ilmassa oli jo pientä tihkusadetta.

Tuumasin että on parempi jättää hiihtämiset huomiseen ja tehdä kevyt sauvalenkki. I.45 ja tasan 10 km. Sen verran veri veti ladulle että suuntasin Kivkkoon ja pyörin frisbeegolfkentän ja täyttömäen maisemissa. Samalla tuli tietysti tsekattua millaiseen kuntoon latu oli saatu - luntahan ei tainnut tulla puoliakaan siitä kymmenestä sentistä mikä olisi oikeastaan tarvittu - ja katseltua miltä Kivikon lenkkiä kiertävien hiihtäjien meno näytti.''

Tänään eli perjantaina.

Kahden kelpo hiihtopäivän eli kahden perättäisen pitkän lenkin jälkeen oli tarkoitus pitää lepopäivä, mutta kävi kuten muistan jo juoksuharrastuksen aikoina käyneen: kahden pitkän mutta järki matkassa tehdyn lenkin jälkeen ei kolmantena päivänä ollutkaan väsymyksen tunnetta vaan päinvastoin sellaista pirteyttä kuin olisi varta vasten keventänyt harjoittelua.

Kokemus tosin opetti että tunne oli yleensä harhaanjohtava: tuommoinen peruslenkki tai reippaastikin menty lyhyt lenkki saattoi todellakin tuntua yllättävän kevyeltä, mutta jos yritti parantaa vauhtia puolimaratonin kisavauhtiin, tunsi kyllä jo muutaman minuutin päästä niiden pitkien lenkkien painavan jaloissaan. Tai heti ensimmäisessä vastamäessä tai vähän jyrkemmässä töppyrässä...

No, joka tapauksessa päätin vaihtaa ei-sporttisen ulkoilulenkin kunnon sauvakävelyyn. En kuitenkaan päästäisi lenkkiä venähtämään kestoltaan puoltatoista tuntia pitemmäksi.





Autollakin oli ladulla ajettu: Gardenian ja entisen maatalousmuseon suunnasta ensin peltotietä ajanut poliisiauto oli jatkanut latu-uraa melkein Hakalan lintutornille saakka. Paikalta johon se oli parkkeerattu ja josta se oli kääntynyt näkyi lähtevän tallattu polku metsään ja polun viereltä erotti isokokoisemman koiran jälkiä.


Ensimmäisen hiihtäjän näin heti Hallainvuoren ladulla. Mutta mikäs skeittihiihtäjän oli hiihtäessä: latupohja oli pikemminkin jäinen kuin pehmeä eikä se ollut kovin roskainenkaan kuin muutamien aivan ladussa kiinni seisovien puiden kohdalta. Viikintien sillankin yli pääsi vielä jotenkin. Vasta Purolahden lintutornilta eteenpäin ja Arboretumissa oli paljaita, umpijäisiä tai hiihtokelvottoman roskaisia pätkiä - mutta niin vain toinen innokas luisteluhiihtäjä oli senkin välin jotenkin selvittänyt.

(Kyseessä oli kummallakin kertaa lajinmukaisiin varusteisiin pukeutunut ja luistelutekniikan hallitseva aktiivihiihtäjä, jollaisen odottaisi näkevänsä Paloheinän tai Hakunilan tykkilumiladulla. Mutta onhan tuollaisessa vähän seikkailuhenkisessä hiihdossa kieltämättä oma viehätyksensä - ja lähilatuhiihtoa osaavat muutkin kuin minä arvostaa!)





Tietenkin oli välillä myös pätkiä, joilla pertsaladut olivat siinä kunnossa että minustakin olisi ollut kiva hiihtää. Mutta vain pätkiä; esimerkiksi kuvan ladulla tulee pian mäen jälkeen eteen tienylitys ja sitten sadan metrin jalkakäytäväsiirtymä, minkä jälkeen latu jatkuu niin surkeassa kunnossa ettei viitsisi lähteä yrittämäänkään kuin sillä kolmosparillaan eli suksilla joiden pohjien kunnolla ei ole kummoistakaan väliä.

Toisaalta jos olsin mennyt Kivikkoon, siellä olisi ollut kaksi tai kolme noin sadan metrin osin jäistä ja osin roskaista pätkää ja suunnilleen sama määrä pätkiä joilla ladun pohjalle olisi kertynyt vettä, mutta lenkistä olisi joka tapauksessa ollut kelvollista vähintään kolme kilometriä. Mutta kun tavoitteena ei ole kerätä mahdollisimman monta hiihtopäivää tai käydä hiihtämässä joka päivä kun vain voi jollain tapaa hiihtää, ei ole mitään mieltä pakko- tai periaatehiihtää...

'
Nastalenkkarit olivat oikein onnistunut jalkinevalinta! Muuten olisi paikoin mennyt pelkäksi pystyssä pysyttelyksi, nyt sujui ihan normaali, rento NW eli puolessatoista tunnissa matkaa taittui vajaat 10 km.

Tänään eli uudenvuodenpäivänä.

Kolme tuntia hienossa aurinkoisessa talvisäässä. Vielä hienompaa olisi tietysti ollut aloittaa vuosi lähilatuhiihtopäivällä, mutta vaikka Kivikossa latupohja kyllä kestää ja latukin oli säilynyt ehjänä, roskaiset pätkät olivat toivottoman roskaisia. Mutta sen toki tiesi etukäteen, joten ei tarvinnut kääntyä pettyneenä takaisin...

Yhdyslatu Hallainvuoreen ja Herttoniemeen olikin sitten kertaluokkaa huonommassa kunnossa. Ja jos olisi lähtenyt yriittämään Herttoniemestä Arboretumiin, olisi joutunut toteamaan että latu on jo entinen. Sama koski myös Hertsikan 5 km latua ja Mäyrämetsän peltolatua.

Tarvitaan useampi kuin yksi Suomenlahden lumitykin tussaus ennen kuin kaikki ladut ovat taas hiihtokunnossa. Kivikossa asia on uskoakseni kokonaan toinen ja jos sääennuste pitää kutinsa, tiistain vastaisena yönä alkava lumisade tekee jo ihmeitä!



Pellolla näki vielä missä latu kulkee...

Tänään eli maanantaina tammikuun 2. pvä.

Kaksi ja puoli tuntia, viisitoista kilometriä. Latuja riittää käveltäväksi...





Ensin alas Latokartanon pellon laitaan, sitten ylös Viikintien sillalle ja alas Herttoniemen puolelle. Ylös Mäyrämetsään eli väärään suuntaan 5 km latua, sitten Purolahden lampareita kaivavia koneita ihmettelemään. Keinumäen lintutornin kohdalla käännös oikeaan ja kohta toinen perään ja takaisin Herttoniemeen. Murhamäkeä ylös pururadalle ja pari kierrosta. Alas latusillan kautta ja käännös kotiinpäin. Hyppyrimäen ja koira-aitauksen kautta takaisin Hallainvuoren puolelle ja Myllytuvantietä kotiin.

Hyvä lenkki. Sarvat toimivat erinomaisesti. Eikä tarvinnut harmitella että olisi sittenkin pitänyt ottaa sukset...

Vastaus on taas tänään.

Hiihtäjän kannalta mukava - ja tarpeeseen tullut - lumisadejakso jäi aivan ennusteen mukaisesti kaksipäiväiseksi ja nyt sitä sitten seuraa rutkasti pitempi suojakeli- ja vesisadejakso, josta voi sanoa ettei sitä olisi kaivattu.

Eilen ja toissapäivänä ajetut ladut olivat jo monin paikoin puhki, mikä ei tienoot tuntevalle ollut mikään yllätys. Oli vaikea olla tuntematta lievää huvittuneisuutta, kun Arboretumissa tuli vastaan hiihtäjä. No, ensimmäiset hiekalle paljastuneet kohdat oli jotenkin mahdollista kiertää ja kun oli kantanut sukset Purolahden paljaan osuuden, pääsi taas suksille Herttoniemessä. Seuraava kävelyosuus onkin ollut vasta Viikintien ylittävällä sillalla, jos hän on sinne saakka jatkanut...

Toinen hiihtäjä tuli vastaan Myllymestarintien ylittävällä puistosillalla ja uskonkin että hän sentään oli päässtyt edes jotenakin hiihtämään Kivikossa. Ajatus kävi kyllä minullakin mielessä, mutta tuumasin ettei hiihto mitään juhlaa kuitenkaan olisi, joten yhtä hyvin voi sauvakävellä. Ehkä se olisi vähemmän masentavaa?

Nastalenkkarit ja SealSkinzin sukat olivat kummatkin tarpeen: välillä oli jäistä, märkää ja liukasta, välillä sohjoksi muuttuvaa lunta. Oli pimeää ja tuulista ja hetken satoikin. Mutta ehkä juuri siksi oli melko hyvä flow-fiilis. Kun vilkaisin kelloa Hallainvuoren ylätasangolla, se näytti lenkin kestäneen 2,5 h, mutta tuntui että pienen sakkolenkin Kivikon puolelle voisi vielä tehdä, joten kiersin vielä frisbeegolfkentän kautta,

Jos loppuviikon NW-lenkit ovat puoleksikaan yhtä hyviä, niin eiköhän tästä välivaiheesta - jos se sellaiseksi jää - selvitä!

Tänään. Päivälenkki. Harmaata ja märkää. 4,5 h.

Päätin ottaa härkää sarvista eli kun olosuhteet eivät tippaakaan innostaneet minkäänlaiselle lenkille, päätin tehdä pitkän lenkin. Hain ensin vauhtia kiertämällä Hallainvuoren, Korkeakallion ja Alakivenpuiston kautta Mellunmäkeen vievälle voimajohtolinjalle ja edelleen Mustavuoreen - missä sainkin hämmästellä latujen hyvää kuntoa. Mustavuorihan oli oikea lumen maa! Olisi voinut luulla että sinne olisi jossain välissä ehditty ajaa kuormakaupalla tykkilunta!

En kuitenkaan viitsinyt kääntyä takaisin vaan kävelin kylmästi latu-uran reunaa. Puolustelin sitä itselleni sillä etten kummoistakaan vahinkoa ladulle tehnyt enkä kovin monen hiihtäjän lenkkiä pilaisi. No, heti tuli vastaan sellainen oikea vanhanajan hiihtoniilo: takakireä äijäpaha, joka jo kaukaa huusi "Mene nyt perkele muualle kävelemään!" En vastannut.




Vuosaarenhuipun laella näytti ja tuntui siltä kuin olisi noussut pilvien korkeudelle. Ennen paluuta Mustavuoreen kiersin virkistysalueen muutkin tiet kohtaamatta ainuttakaan ihmistä.

Jatkoin ladulla kävelemistä vielä pätkän 2 km lenkkiä - ja kohta takaa tulikin hiihtäjä, joka kertoi että suksetkin olisi pitänyt olla mukana: "Tämä on hiihtolatu!" Sävy ei kuitenkaan ollut kuin perseeseen ammutun karhun tervehdys vaan enemmänkin huvittunut, jotan vastasin "Olisi tosiaan pitänyt!" Eikä ole pois suljettu ettenkö olisi voinut ottaa sukset ja sauvat olalle, jos olisin tiennyt että Mustavuoren ladut olivat täysin hiihtokelpoisessa kunnossa...

...vaikka toisaalta ei minulla ole vesikelin suksiakaan, ei urituksia pohjissa eikä fluorivoitetakaan.


Koska meno oli kaikesta huolimatta mukavaa, suuntasin Rastilaan ja Ramsinrantaan. Kallvikissa katsoin autiota hiekkarantaa:



Hetken mietin jatkaisinko vielä Kallahdenniemen kärkeen, mutta jätin sen toiseen kertaan - sauvakävelyä on ohjelmassa seuraavinakin päivinä - ja käännyin takaisin Rastilaan ja palasin kotiin Puotilan, Kontulan kelkkapuiston ja Kurkimäen pallokentän kautta. Vähän ehti sataakin ennen kuin olin kotona ja söin - tietenkin sitä Scott Jurekin vegaanista talvipataa!

Tyhmä laji, hyvä lenkki!

Tänään 2,5 h Kivikon ja Hallainvuoren ulkoiluteitä eli osin lumisia, osin jäisiä ja paikoin jo paljaaksi sulaneita latupohjia.

Torstaista pitkää lenkkiä seurasi välipäivä. Ei ehkä sen takia että olisin ollut täysin vetämättömissä, mutta kaksi hyötykävelyä tuntui täyttäneen ulkoliikuntatarpeen. Lauantainakin sateli pitkin päivää, mutta innostuin silti tekemään 5 h kelvilenkin. Se ei ollut mitenkään eeppinen suoritus, pikemminkin sellaista ruisleipää, mutta tarjosi sentään joitain flow-hetkiä, ehkäpä juuri siksi että ulkoiset olosuhteet olivat niin ilottomat ja ankeatkin.

Sunnuntaista tulikin sitten täydellinen välipäivä, en käynyt ulkona kuin roskia viedessäni. Tänäänkään en saanut itseäni aktiivilenkille, vaikka aurinko aamupäivällä näyttäytyi, kuin vasta illan jo pimennettyä. Saadakseni lenkille tjonkinlaisen eeman päätin tsekata mitä laduista on jäljellä tai missä kunnossa latupohjat sateiden jälkeen ovat.



Kivikon lenkin Jakomäen puoleinen pää säilyy keväisin hiihtokelpoisena vielä silloinkin kun hiihtohallin puoleisessa päässä hiekkatie on jo paljaana. Nyt ei kevätauringon paisteella ole ollut vaikutusta, mutta sama vajaan kilometrin osuus 1 km merkin molemmin puolin on nytkin ainoa, jonka saattaa nähdä pysyneen jollain tapaa hiihdettävässä kunnossa.

Tuota pätkää hiihdin pari vuotta sitten Kivikon perinteisissä rääppiäishiihdoissa edestakaisin vähän päälle 50 km. Nyt osa siitä on kovin roskaista eikä hiihdettävää latua sen vuoksi ole kuin ehkä 5-600 m suuntaansa. Kylmä totuus onkin että lähilatuhiihtokausi jatkuu vasta kun on saatu jonkinlainen big dump eli lunta tarvitaan 15-20 cm luomuladun tekemiseen eikä ole tietoa milloin lunta saadaan, jos enää saadaan, niin paljon että latukone kannattaisi laittaa käyntiin...

Tänään. Neljä tuntia lumisateessa.

Lämpötila oli päivällä laskenut nollaan ja tiet olivat pitkästä aikaa jokseenkin kuivia, mutta päätin odottaa iltapäivällä alkavaksi luvatun lumisateen saapumista. Starttasin klo 15.45 eikä kestänyt kuin hetken kun maa alkoi olla valkoinen. Tuuli oli lähtiessä selän takana, mutta matkan varrella ehti useampaan kertaan tuntea naamassaan puuskissa 14-15 m/s puhaltavan tuulen. Se oli kuitenkin pieni hinta siitä että maisemasta tuli edes joksikin aikaa taas valkoinen.

Kiersin Latokartanon kautta Viikkiin ja edelleen Jokeri-radan vieressä kulkevaa baanaa Oulunkylään ja jatkoin pääradan viereistä baanaa. Kiersin Taivaskallion ja käännyin paluumatkalle. Bongasin koeajossa olevan pikaraitiovaununkin sekä mennessä että tullessa. Vantaanjoen ylitettyäni päätin suunnata joen itäpuolta kohti Vanhankaupunginkoskea, mutta huomasin heti että olin unohtanut sen tosiasian että viikon sateet ja lumien sulaminen olivat tietenkin saaneet joen tulvimaan. Palasin länsipuolelle, ulkoilutie kulkee siellä juuri sen verran korkeammalla.

Lenkin viimeinen etappi Viikistä Latokartanon aukeiden poikki olikin sitten melkein eeppinen. Lunta ei ollut tullut niin paljon että siitä olisi ollut kävelijälle haittaa, mutta mitään ei ollut nähdä eikä laseja kannattanut pyyhkiäkään, koska siitä ei olisi ollut apua kuin hetki. Sitkeitä talvipyöräilijöitä oli sentään joitain liikkeellä, tosin joka toisella näytti olevan allaan sähköfillari.

Hyvä lenkki, jonka jälkeen raejuustolla ja pakastepinaatilla vahvistettu perunamuhennos ja jauhemaksakastike maistui!

Tänään. Kuudelta startti, kaksi ja puoli tuntia, kelviä ja lumetonta ulkoilutietä.

Ei voisi erilaisempaa säätä olla: ei satanut yhtään mitään, ei tuullut juuri lainkaan, lähtiessä Liikuntamyllyn mittarissa + 2, tullessa + 1.

Eilisestä lumisateesta ei ole muuta jäljellä kuin vähän sohjoista lunta tien reunoilla. Jos olisi ollut aamuvirkku ja halunnut kiihkeästi lähilatuhiihtää, olisi ehkä voinut ottaa ne "rock skis" ja hiihtää kilometrin pätkää edestakaisin, mutta päätin odottaa iltaa: pimeässä ei lumettomuus näytä niin ankealta kuin päivällä.

Ensi yönä ja aamupäivällä on luvassa vesi- tai räntäsadetta, lauantaina pakastuu pariksi päiväksi, sitten mennään taas plussan puolelle. Lumisateita ei ole ennusteissa nähtävissä,

Sauvkävely siis jatkuu - ellei innostu lähtemään mustalla Gir'sillä (mitä en kuitenkaan usko tapahtuvan).