Milloin sauvakävelit viimeksi?

Eilen.

Treenipläänit voivat näköjään muuttua lennossa, vaikkei niitä oikeastaan olekaan. Ajatus oli hiihtää torstaina aamulenkki ennen kuin plussa-asteet ja auringonpaiste pehmittävät ladut ja iltalenkki alkuillasta sitten kun ladun pinta plussa-asteista huolimatta taas kuivuu ja jäätyy. Aamulla tuli kuitenkin muuta puuhaa eikä illalla hieman yllättäen huvittanutkaan lähteä keräämään halpoja kilometrejä.

Tuumasin sitten että voisi ehkä olla ihan hyvä pitää yllä jonkinlaista tuntumaa sauvakävelyyn - ja onhan siihen kieltämättä matalampi lähtökynnys, koska ei tarvitse esimerkiksi miettiä pitovoitelun riittävyyttä eikä kantaa välineitä minnekään ennen kuin pääsee aloittamaan lenkin...

...ja lisäksi on tietenkin niin ettei matalatehoista treeniä voi oikeastaan koskaan olla liikaa, joten parin tunnin NW on melkein aina oikea vastaus siihen mitä tänään tekisi, kun ei jaksa, ehdi tai viitsi hiihtää tai ajaa.


2 h 15 min. 14 km. Taikavuori kerran kummaltakin puolelta.

Eilen illalla kuuden aikoihin eli Strade Bianchen maaliintulon jälkeen.

Lumi tuli plussa-asteisena, muttei sentään vetisenä. Ei sitä paljon tullut, mutta kuitenkin sen verran että hiukan arvelutti jäätyisikö lumi suksenpohjiin sen jälkeen kun olisi ohittaessaan joutunut siirtymään sivuun ladulta. Siispä valitsin sauvakävelyn helpompana vaihtoehtona.

Ehkä mukana oli myös ajatus että jos lähtisi illalla hiihtämään pariksi tunniksi, saattaisi innostua liikaa ja se olisi pois seuraavaksi päiväksi jo hahmottelemastani pitemmästä lenkistä. Parempi säästää hiihtohalut sunnuntaille, parempaan keliin ja mahdollisesti vasta-ajetulle ladulle!

Koska lenkin teemaksi tavallaan muodostui yksinkertaisuus ja vaivattomuus, menin täsmälleen samaa reittiä kuin toissapäivänä ja olisin voinut kertoa lenkin keston etukäteenkin noin minuutin tarkkuudella. 2 h 15 min ja 14 km. Taikavuori x2.

Eilen. Starttasin puoli viideltä ja kotiin palatessa aurinko oli jo laskenut ja kello oli vähän yli seitsemän.

Vesisateinen tiistai meni kevyellä arkiliikunnalla, mutta keskiviikkona rupesi iltapäivästä jo tuntumaan että pitäisi päästä ulos tekemään jotain treenilenkkin tapaista. Rohkeampi olisi tietysti ottanut suksensa ja lähtenyt kiertämään Kivikkoa, mutta päätin kierrellä ja katsella millaisen tuhon vesisadepäivä ja sitä seurannut plussa-asteinen ja aurinkoinen päivä olivat laduille tehneet.

Ei ollut mitenkään yllättävää että puistosillalla ladusta oli jäljellä vain ohut jääkerros ja että frisbeegolfpuistossa ankkalampi oli tulvinut ulkoilutielle saakka ja sulattanut latupohjan koko sen leveydeltä. Näillä lumilla ei siirtymälatua kyllä enää ajeta...

Kivikossa näki ensimmäiseksi tutun keväisen ongelman: oja ei vedä kaikkea rinteeltä valuvaa vettä ja latupohja ensin pehmenee alta päin ja sitten kävelijät viimeistelevät tuhon tallomalla ladun, mikä tietysti on ymmärrettävää koska muualla on huomattavasti hankalampaa kulkea.

Muuten latu ei pettänyt odotuksia: se oli tosin paikoin jo jäinen, mutta täysin ehjä ja ihan hiihdettävä joko pelkkää tasuria mennen tai liisterisuksilla. Mutta ennen Kivikonlaidan osuutta eli siellä missä ladun ja Lahdenväylän väliin tehtiin maa-ainesten kierrätysalue odotti sangen epämiellyttävä yllätys: ladun varressa kulkenut työmaa-aikaista aita oli päätetty purkaa juuri nyt ja latu oli tuhottu totaalisesti useamman sadan metrin matkalta.

Ikään kuin se ei olisi voinut yhtään odottaa! Ja puolet aitaa oli purkamatta, joten kuorma-auto nostureineen on arvatenkin siellä työssä tänään...

Ei paljon lohduttanut että Herttoniemessä oli paljon surkeamman näköistä. Siellä ainoan hiihtomahdollisuuden tarjoaa Mäyrämetsän peltolatu ja sekin on siinä ja siinä onko sillä hiihtäminen enää muuta kuin hiihtokilometrien tai -kertojen pakonomaista keräystä.


Mutta hyvä lenkki! 2 h 45 min ja jotain 17 km

Jatketaan lajin parissa...

Tänään kaksi tuntia eli 12 km Passo del Turchinon molemmin puolin.

Kahden hiihtopäivän jatkoksi olisi ihan hyvin voinut tulla kolmaskin, jos olisin startannut heti aamusta. Lauantain vastaisena yönä ei ollutkaan satanut ja koska taivas oli heti aamusta selkeä, latu olisi ollut plussa-asteista huolimatta kohtalaisen hiihdettävä. No, tulihan edellisinä päivinä kilometrejä riittävästi ja olenhan ehdottomasti sitä mieltä ettei pidä lähteä hiihtolenkille - eikä sen puoleen fillarilenkillekään - ellei tunne palavaa halua lähteä.

Koska tarkoitus oli tehdä korkeintaan parin tunnin lenkki, jotta ehtisi hyvin mukaan ennen Cipressaa, valitsin tutun reitin puistosillan kautta Kivikkoon, tein tarkastuskierroksen ja totesin että tuttu lapiomies - innokas vanhempi hiihtomies, jonka omat hiihdot loppuivat terveysongelmiin - oli käynyt paikkaamassa pälvipaikat. Noustuani taikavuorelle kummaltakin puolelta jatkoin takaisin Hallainvuoren puolelle ja sitten olikin jo aika kääntyä kotiinpäin, käydä suihkussa, syödä mustasilmäpapuja ja riisiä ja avata televisio.

Mukava palauttava ja huoltava lenkki!

Tänään. 3 h 40 min ja 22 km.

En viitsinyt kiusata itseäni menemällä katsomaan Kivikon ladun kuntoa vaan suuntasin pitkästä aikaa sauvakävellen Vanhankaupunginkoskelle. Jatkoin siitä sitten vanhaan malliin uudelle kelvisillalle saakka, viimeksi olin tehnyt saman lenkin joulukuun alussa, kun hiihto ensimmäisen kerran vaihtui sauvakävelyyn. Silloin ei olisi osannut arvata, miten monta kertaa sama tulisi toistumaan...

Menomatkalla käännyin Viikintien sillan jälkeen Hertsikan 5 km:n ladulle ja kiersin sitä pururadan ja Mölylän osuuden verran ennen kääntymistä kohti Arboretumia. Alusta vaihteli pehmeästä lumesta jäähän ja eripituisiin pätkiin jo paljastunutta maata. Hiihtäjät olivat vaihtuneet lintubongareihin...


Kymmenen vuorokauden sääennuste hiukan harmituttaa:



Yöpakkasia olisi luvassa, mutta ennen niitä ehtii vesisade tehdä tuhojaan Kivikon vielä hiihdettävällä osuudella ja mikä ikävintä, toisin kuin edellisinä talvina, Mustavuoressa ei ole vesisateenkin kestävää tykkilumilatua. Luntakin ennusteessa näkyy, mutta räntäsateena; jos sademäärä tulisi pakkaslumena, se riittäisi tekemään pienen ihmeen Kivikon ladulle...


Onneksi tästä NW:stäkin on oppinut jotenkin nauttimaan

Tänään iltapäivällä.

Sumuisen harmaa ja kostea päivä. Lenkin aikana sataa tihuutti useampaan otteeseen eli tuli juuri sellaista sääennusteen mukaista ajoittaista ja vähäistä sadetta. Ja kymmenen minuuttia kotiin tulon jälkeen satoi jo ihan kunnolla ja sadetutkan kuvassa näkyi punaistakin.

Jotenkin sain päähäni että kun Mustavuoreen ei tällä hiihtokaudella kannata kävellä sukset olalla, siellä voisi käydä sauvojen kanssa katsomassa miltä latu näyttää nyt kun sinne ei saatu tykkilumipatjaa, joka kestäisi viikkoja luonnonlunta pitempään. No, paikoin latu näytti yllättävän hyvältä ja paikoin latua ei ollut, ainoastaan paljasta maata - eikä ihme, sillä ladun huoltohan jouduttiin lopettamaan aikaisemmin kuin Kivikossa.

Paluumatkalla olikin luontevaa kiertää Mustikkamäen ja Kelkkapuiston kautta Kivikkoon ja kiertää latu sielläkin. Pälvipaikat olivat silmin nähden laajentuneet ja kolmaskin oli syntynyt, vieläpä heti tienlevyisenä. Mutta olisihan siellä ollut miltei kaksi kilometriä ihan hiihdettävää tai jollain lailla hiihdettävää latua jäljellä - ja tämän vesisateen jälkeenkin aivan varmasti reilun kilometrin pätkä, jota voisi yöpakkasten jälkeen hiihtää edestakaisin...

Mukava lenkki, perjantain ja lauantain hiihdot eivät enää tuntuneet. 4 h ja 24 km. (Nousumetrejä ei kovin paljon tullut, kun ei olikein ollut mäkiäkään.)

Maanantaina.

Tiistaina oli liian aurinkoinen ja liian keväinen päivä, keskiviikkona oli liian harmaa ja liian räntäsateinen päivä eikä kumpanakaan päivänä miehessä ollut virtaa.

Tietysti oli kyse myös minulle tavanomaisesta vuodenajan vaihtumiseen - ja tässä tapauksessa hieman ennenaikaiseen lähilatuhiihtokauden loppumiseen - liittyvästä masennuksesta tai oikeammin alavireisyydestä, mutta semmoisen puhtaasti henkisen puolen ongelman lisäksi lenkille lähdön esteenä tai ainakin verukkeena lähtemättömyydelle oli sellainen "olenko tulossa kipeäksi?" olotila.

No, kahden päivän lepojakso on usein ihan hyväkin juttu ja tulihan normaalia hyötykävelyä molempina päivinä reilun tunnin verran. Toivotaan että sitä seuraa jonkinasteinen piristymien - vaikka odotettavissa on ettei heti lepopäivää seuraava päivä tälläkään kertaa mitenkään freesiltä tunnu.

Sääennuste on onneksi parantunut sikäli että täksi päiväksi ei ole enää tiedossa räntää, vaan selkeää ja poutaa, joskin myös tuulista säätä. Toisaalta lauantaista näyttää tulevan viikon sateisin päivä...

Eilen.

Vuoden lämpimin päivä, päälle 7 °C. Vaikka luulin pukeutuneeni sopivan kevyesti - piponkin jätin hattuhyllylle - tuli ajoittain hikoiltuakin, kun aurinko vielä lämmitti tuulensuojaisessa maastonkohdassa. Ei ihme, että bongasin kevään ensimmäisen shortseissa juoksijan! (Ylävartalon suojana oli sentään vielä tuulitakki.)

Startti Liikuntamyllyltä klo 15.15. Repussa reilut kolme kiloa Myllyn murkinasta haettua hävikkileipää. (Kaura-, ruis- ja myslipuikuloita, joita laiska mies sitten ottaa paketillisen kerrallaan pakastimesta ja laittaa mikroon...)




Liikuntamyllyn tai oikeammin metroaseman edustalla on Riikka Purosen veistos Sirenan kielet ja sainkin siitä reitti-idean. Eli kun olin parilla hiihtolenkillä käyttänyt niin ikään hänen Harppi ja tähdet -veistostaan kääntöpaikkana, kävin nyt sauvakävellen Toukolan rantapuistossa kääntymässä. Reitistä tuli samalla sopivan kevyt eli kahden lepopäivän jälkeen oli mukavampi aloittaa tasamaaetapilla kuin Hallainvuoren ja Herttoniemen mäkiä nousten.

Lumet olivat saaneet kyytiä niin metsistä kuin pelloilta, mutta ulkoiluteiltä löytyi kyllä niin kovaa tampattua lunta kuin jäätäkin - eivätkä ne ihan heti minnekään katoa. Toisaalta myös kuraisia teitä ja kierrettäviä lammikoita riitti...

Ilta-aurinkoa oli jo tarjolla pitkään eikä ilmassa olevalta kevään tunnulta voinut välttyä. Lievää takapakkia tosin on tulossa, kun sää tilapäisesti kylmenee.

Hyvä lenkki. 4 h 5 min ja 25 km.

Eilen. 2 h 30 min ja 15 km.

Startti klo 16.30 ja kotiin juuri sopivasti ennen kuin ajoittainen vähäinen vesisade vaihtui jatkuvaksi kunnon sateeksi. Aurinkokaan ei laskenut kuin vasta lenkin lopussa, mutta päivä oli niin harmaa ettei hämärtymistä oikeastaan huomannut kuin siitä että katuvalot syttyivät.

Sää ei kuitenkaan olisi ollut mikään este pitemmällekään lenkille, sillä olisin toki voinut lähteä aikaisemminkin, mutta ajatuksena olisi että tällainen lyhyempi lenkki voisi tehdä eetvarttia ja että pitkiä lenkkejä olisi huomattavasti miellyttävämpää tehdä ensi viikolla, kun lunta on tullut sen verran että maisema muuttuu ja kun on sen verran kylmempää ettei tarvitse kurassa eikä pehmeässä lumessa tarpoa.

Reittiä voi sanoa normireitiksi: Hallainvuoren kautta Kivikkoon ja Taikavuorelle ja takaisin. Mäkiä riittää mukavasti ja kilometrejä kertyy yllättävä määrä minnekään sen etäämmäksi suuntaamatta.

Vaikka lunta on siis luvassa ja yöpakkasten ansiosta olisi periaatteessa hiihtokelejäkin, ei Kivikon rääppiäishiihdoista taida tulla tällä kertaa mitään. (Tässä välissä pitääkin  tunnustaa että kävin Kivikossa nimenomaan tsekatakseni tilanteen...) Jonkinlaista latua oli ennen eilisillan ja yön vesisadetta vajaan kilometrin yhtenäinen pätkä, mutta sekin parilta kohtaa varsin heikoissa kantimissa eikä lopultakin kovin vähäiseksi jäävä lumisade riitä mahdollisesti tänään syntyviä katkoksia paikkaamaan.

Talven viimeiset hiihtokilometrit - jos niitä enää tulee - pitää siis käydä keräämässä Hakunilassa. Mutta se edellyttää sellaista päivää ja sellaista fiilistä ettei edestakainen kävelymatka tunnu aivan idioottimaiselta ajatukselta!


Hyvä lenkki. Ei tarvinnut kysyä itseltään onko väsymystä kenties päässyt kerääntymään, askel oli kevyt ja mieli reipas!

Eilen. Samat 2 h 30 min ja 15 km kuin perjantainakin, mutta startti vartin verran aikaisemmin ja reitti toiseen suuntaan.

Päivä oli siihen asti ollut yhtä harmaa kuin edellinenkin, mutta ilma kirkastui juuri kun olin saanut sauvat käteen. Ei tosin kestänyt kauaakaan, kun aurinko hävisi taas pilvien taa, mutta oli silti mainio ulkoilusää, vieläpä niin keväisen tuntuinen että oli vaikea uskoa että sunnuntaiaamuna olisi pakkasta ja lunta maassa...

Suuntasin Hallainvuoren kautta ensin Hertsikan pururadalle ja kävin sitten kääntymässä Herttoniemen siirtolapuutarhassa. Takaisin tullessa koukkasin Mölylän kautta. Mäyrämetsän pellolla näki taas vanhat tutut, kauriit jotka eivät piittaa tiellä liikkuvista ihmisistä. Pellolla oli muutamin paikoin vielä vähän jäätäkin, jonka tiesi olevan jäänne ladusta, jota kierrettiin vielä kaksi viikkoa sitten.

Meno oli niin mukavan tuntuista, että käväisin vielä Kivikonkin puolella ennen kotiin paluuta. Ymmärsin kuitenkin olla venyttämättä lenkkiä sen enempää. Selvästi kevyempi viikko kolmen treeniviikon jälkeen kuuluu harjoitusohjelman laatimisen perusteisiin, mutta kun ei harjoittele tai jos harjoitteleekin, harjoittelee ilman ohjelmaa, käy usein niin ettei kevyempiä viikkoa tule pitäneeksi tai niitä pitää aivan liian harvoin - ja vasta jälkeen päin ymmärtää, että on keskipitkiä ja keskikovia pitkään tekemällä on onnistunut menemään vikaan. Se on monesti sitten tuurista kiinni, onko menty niin pitkälle vikaan ettei yksi tai muutamakaan kevyt viikko riitä...

Eilen eli lumisateisena maanantaina.

Sunnuntainakin oli tarkoitus tehdä samanlainen kevyt 2,5 h lenkki kuin edellispäivinä, muttei sitten tullutkaan lähdetyksi. Ajattelin kai että pidetään sitten todella kevyt viikko ja puolustin lähtemättömyyttä itselleni sillä että sunnuntaina voisi tehdä pitemmän ja mukavamman lenkin, kun maisema olisi muuttunut talviseksi. Vaikka oikeastaan kyse taisi olla vain siitä ettei huvittanut...

Kelkkapuisto - Mustikkamäki - Mustavuori - Alakivenpuisto - Herttoniemi - Hallainvuori, 4 h 20 min, 25 km. Mukava lenkki, lunta satoi suurimman osan ajasta, muttei kuitenkaan pyryttänyt päin naamaan. Loppupuolella sade ehti jo tauota joksikin aikaa. Pidentyneen päivän ja kesäajan ansiosta ei vielä puoli kahdeksalta kotiin tullessa ollut pimeää.

Joitain pätkiä sai tarpoa lumessa, mutta suurimmaksi osaksi lenkki kulki jo tallattuja polkuja. Mustavuoressa oli joku yksinäinen hiihtäjä kiertänyt 2 km lenkin ja Herttoniemestäkin löytyi suksenjälkiä. Mutta havainnot vastasivat odotuksia: lumi ei riitä latujen ajamiseen eikä kunnon luomulatuakaan synny.

No, ke-to ja ehkä pe ovat päiviä, joina voisi kuvitella suuntaavansa Hakunilaan. Siirtymistäkin tulee hivenen mielekkäämpiä, kun hiihdettävä osuus pitenee, olkoonkin että se olisi latujen puutteessa vain etenemistä sukset jalassa.

Tänään puolilta päivin.

Keskiviikosta ja torstaista tuli kummastakin hiihtopäivä aivan kuten olin hahmotellut, joskaan ei Hakunilassa vaan Kivikossa, jonne latukone yllättäen oli käynyt tekemässä ladun, vaikka kunnossapito oli jo ehditty lopettaa. Tarkoitus oli jatkaa hiihtoa vähän lyhyemmän aamulenkin muodossa, mutta heti aamusta en saanut itseäni liikkeelle ja kun sitten olin valmiimpi lähtemään, tuumasin että on parempi vaihtaa lajia.

Kaksituntinen sauvakävelylenkki olikin varmasti parempi valinta kuin tunti tai kaksi puoliväsynyttä hiihtoa nihkeästi luistavalla ladulla eilisen iltapäiväauringon aikaansaannoksia katsellen. Lauantain ja sunnuntain vastaisina öinä pitäisi olla kunnon yöpakkaset ja niiden ansiosta hiihto-olosuhteiden olla ihan tyydyttävät puolernpäivän paremmalle puolelle asti.

Suunnaksi oli helppo valinta Herttoniemi, sillä kiinnosti nähdä mitä oli jäljellä 1 km ja 2 km laduista, jotka mielestäni turhan optimistisesti oli käyty vielä ajamassa. Niistähän ei ollut vesisateiden jälkeen sitä vähääkään mitä Kivikon heikoimmilla osuuksilla. Ei siis yllättänyt ettei 2 km latua voinut enää sulan pätkän vuoksi kiertää ja ettei 1 km latukaan oikeastaan ollut enää hiihdettävissä perinteisellä.

Mutta mukava kevyt lenkki, 2 h ja 12 km, ja varmasti paikallaan kahden lopultakin melko työläässä kelissä hiihdetyn viiisikymppisen jälkeen. Ja kai se on uskottava että palautuminen on osa harjoittelua...

Ohjelma jatkuu - toivottavasti! - hiihdon merkeissä lauantaina ja sunnuntaina ja hiihdon jälkeen on sunnuntaina luvassa Ronde!

Eilen eli lauantaina.

Ohjelma ei siis jatkunut hiihdon merkeissä, vaikka yöpakkasen jälkeen aamuhiihtäjällä olisi varmasti ollut vähintäänkin kohtalaiset olosuhteet. Sama lievä innottomuus nousi esteeksi. Tosin selitin sen itselleni niin että kun pakkasta ei näkynyt olleen paria astetta enempää, ei kestäisi kauaakaan kun latu pehmenisi turhan paljon.

Joka tapauksessa päätin tulkista haluttomuuteni oireeksi siitä ettei yksi kevyt NW-päivä ollut sittenkään riittänyt palautumiseen. Johtopäätös oli selvä: oli pidettävä toinen sauvakävelypäivä ja yritettävä ottaa sitten kaikki irti sunnuntain hiihtolenkistä.

Starttasin viideltä ja suuntasin Kivikkoon katsomaan miten kevät oli edennnyt. Aurinkoinen, noin kilometrin osuus olikin siinä kunnossa ettei sitä millään lumen lapionnilla kannattaisi edes yrittää pelastaa, mutta hiihdettävää löytyi melkein 3 km.

Jatkoin aurinkoisessa kevätillassa Hallainvuoren kautta Herttoniemeen ja kiersin 5 km latua väärinpäin eli ensin Mäyrämetsään ja sitten Mölylään. Nousin pururadalle, mutten viitsinyt sitä kiertää vaan kävin katsomassa luistelurataa kiertävää latua, joka ei ollut kestänyt yhtään pitempään kuin pururadan 1 km lenkkikään. Vanhempi pariskunta kuitenkin näkyi sitä kiertävän.

Palasin tietenkin taas Hallainvuoren kautta enkä osannut olla ihmettelemättä illan valoisuutta. Kello lähestyi kahdeksaa, olisi nähnyt lukea sanomalehteä eikä fillarilenkkiläinen olisi tarvinnut huomiovaloa...

Hyvä lenkki, jolla tunsi piristyvänsä ja joka oikeataan piti lopettaa kesken tai jota ainakin olisi mielikseen jatkanut. 2 h 50 min ja 18 km.

Toissapäivänä eli tiistaina.

Hiihtokausi Kivikossa loppui sittenkin maanantaina, Yöllä oli ollut pakkasta ja auinko paistoi kirkkaasti, muttei tehnyt mieli lähteä hiihtämään samoja edestakaisia latuja kolmatta perättäistä kertaa. Ulos oli kuitenkin päästävä ja aamun kuluessa syntyi vähitellen ajatus siitä että oikeasti pitkää eli kuusituntista lenkkiä en ollutkaan tehnyt koko talvena. Edellisen pitkän lenkin olin tehnyt helmikuun alussa sauvakävellen Paloheinään ja silloinkin jäin maagisesta rajasta 20 min päähän. Nyt oli siis mainio tilaisuus korjata asia!

Varttia yli yksitoista olin ulkona ja suunnaksi oli helppo ottaa taas Paloheinän ja reitti seurasi tälläkin kertaa Vantaanjoen vartta ylöspäin. Ulkoilutiet tarjosivat kaikenlaista pintaa täysin talvisesta jäiseen ja sulaan ja auringon nopeasti lämmittäessä kuraiseen ja märkään. Muutamia innokkaita gravelfillaristeja näinkin.

Paloheinässä näkyi hiihtäjiä riittävän enkä malttanut olla käymässä katsomassa latujen kuntoa hieman lähempää - ja kyllähän niillä kelpasi hiihtää! Luonnonlumilatujen huolto oli yhtä lenkkiä lukuunottamatta lopetettu, joten jatkoin sen enempää empimättä syvemmälle Paloheinän ja Keskuspuiston latupohjia, joista yksi, Paloheinästä etelään vievä, olikin jo lanattu sen sulamisen nopeuttamiseksi.

Kotimatkalle en keksinyt mitään erityistä vaan palasin samaa tietä, tosin käännyin kohti Latokartanoa ennen Arboretumia eli jätin tulomatkan Herttoniemen koukauksen pois. Kuusi tuntia kun tulisi ilmankin täyteen...

Hyvä lenkki! Matalatehoista treenia ei koskaan tule liikaa ja kun lähestytään kuutta tuntia, lenkin kesto alkaa jo jossain tuntua, vaikka meno olisikin rauhallista ja vaikka puolessa välissä olisikin pitänyt kahvi- ja juustometvurstitauon...

6 h 20 min ja 38 km.

Eilen eli pitkänäperjantaina.

Kiirastorstaista tuli lenkkivapaapäivä kuten olin ajatellutkin. Ulkoilua tuli hyötykävelyn muodossa juuri sopivasti eli niin että ehti jo tuumata että mitä jos sittenkin tekisi lauantaina vielä toisen koomis-eeppisen all-day kävely- ja hiihtolenkin Paloheinään...

Perjantaille sopi siis parhaiten semmoinen keskipitkä normilenkki sauvakävellen. Ensin Kivikkoon pelkästä uteliaisuudesta katsomaan mitä ladusta oli jäljellä - ja olihan sitä kuten aina ennenkin vielä ne 850 m ja 450 m pätkät, joiden välissä oli kymmenisen metriä paljasta maata ja joita olisi aivan hyvin voinut lauantain vastaisen pilvettömän yön jälkeen hiihtää edestakaisin lähelle puoltapäivää. Mutta rääppiäishiihdot on Kivikossa osaltani jo hiihdetty (enkä usko kovin monen muun sellaisia enää nykyään hiihtävän)!

Kun Kivikon ladulle oli jätetty jäähyväiset, sopi jatkaa takaisin Hallainvuoren puolelle. Varjoisien ja aurinkoisten osuuksien ero on tänäkin keväänä valtava: vielä talvisen, lumisen tai umpijäisen ulkoilutien pinta vaihtuu äkkiä täysin sulaksi ja pehmeäksi hiekaksi ja joutuu kiertämään kuralätäkköjä. Ja siellä minne tuuli ei käy tulee hyvin nopeasti tarve riisua pipo ja hanskat. Suuntasinkin Latokartanon ja Viikin peltoalukeille, jossa tuuli hiukan vilvoittaisi.

Herttoniemessä lähdin taas seuraamaan 5 km latupohjaa Mäyrämetsään, Mölylään ja ylös pururadalle. Takaisin tuttuakin tutumpaa reittiä Viikintien sillan yli ja Hallainvuoren kautta.

Hyvä lenkki! 3 h 20 min ja 20 km.

Eilen alkuillasta.

Nähtävästi siitä tuli sittenkin jonkinlainen morkkis, etten lähtenyt hiihtämään vaikka siihen oli jokseenkin varmasti talven viimeinen tilaisuus (koska yöpakkasia ei enää näy tulevan), ja se sitten vaikutti, kuten se tuppaa tekemään, niin ettei ollut motivaatiota tehdä mitään muutakaan. Kun aurinko paistoi, lämpötila nousi toisellekymmenelle eikä tuulta olut juuri nimeksikään, olisi ollut mitä hienoin kevätpäivä, mutta ei...

Baskimaan ympäriajon kuudennen ja samalla viimeisen osuuden maaliintulon jälkeen olin vihdoin valmis sanomaan itselleni "No nyt!" Kahden tunnin sauvakävelylenkki tavallaan pelastaisi päivän kuntoilumielessä, joten ei muuta kuin kamppeet päälle ja sauvat käteen!

Hallainvuori-Kivikko-Hallainvuori oli miltei automaattinen reittivalinta, parituntiseen lenkkiin oikein sopiva ja mäkiä ja pieniä variaatiomahdollisuuksia tarjoava. Ja olihan siinä oma mielenkiintonsa nähdä mitä niistä viimeisistä latuosuuksista, joita vielä aamulla olisi aivan varmasti voinut - joten kuten - hiihtää, oli jäljellä. (Voi sanoa: ei mitään, sillä kun sulaminen etenee tiettyyn pisteeseen, pinnalla on niin paljon havunneulasia ja kaarnaa, ettei ladulla suksea enää liu'uteta.)

2 h 5 min ja vähän päälle 12 km. Ei hyvä, muttei huonokaan lenkki.

Pääsiäissunnuntai on suuri pyöräilypäivä, tosin tällä kertaa omalta kohdaltani vain Pariisi-Roubaix'n seuraamisen merkeissä. Mutta enköhän sitä ennen (ja ehkä sen jälkeenkin) saa käydyksi parin tunnin NW-lenkillä!

Viimeinen muokkaaja, Kessiakoff pvm Ti Huhti 11, 2023 7:30 am, muokattu 1 kertaa

Eilen eli pääsiäissunnuntaina.

Tein kaksi tasan kahden tunnin NW-lenkkiä aivan kuten olin arvaillut tai oikeastaan kaavaillut. Aamupäivälenkille yhdentoista maissa ja iltalenkille puoli seitsemältä. Niiden välissä seurasin tietenkin Pariisi-Roubaix'ta välillä enemmän, välillä vähemmän keskittyen eli siinä sivussa tuli tehdyksi kaikenlaista pienestä siivouksesta ruoanlaittoon.

Ap-lenkki oli kutakuinkin sama kuin lauantain lenkki ja iltalenkki oli sama lenkki päinvastaiseen suuntaan, joten päätä ei tarvinnut reittisuunnittelulla vaivata. Hienossa, vaikkakin innokkaan maastohiihtäjän sisimmässä vähän ristiriitaisiakin tunnelmia herättävässä, kevätsäässä ei silti ollut tylsää. Auringonvaloa riitti illallakin, bongasin ensimmäiset perhoset ja niiden pitkien perättäisten hiihtolenkkien jälkeen kieltämättä jossain tuntuneesta kasautuneesta väsymyksestä ei ollut tietoakaan.

Oli vaikea välttyä siltä ajatukselta - joka on käynyt mielessä useasi aikaisemminkin - että voisi olla paljon fiksumpaa rajoittaa pitkien lenkkien määrää ja ruveta sen sijaan tekemään näitä kahden lenkin päiviä aina kun on mahdollista. Plussat painaisivat vaakakupissa varmasti enenmmän kuin miinukset ja pitkistä lenkeistä ehkä nauttisi vieläkin enemmän, jos niitä tekisi vain kaksi tai korkeintaan kolme viikossa.

2 h + 2 h, 12 km + 12 km.

Eilen eli pääsiäismaanantaina.

Lämpötila oli taas laskenut aamuyöstä nollan tuntumaan, joten hiihtoniilon mielessä tietysti kävi ajatus että mitä jos sittenkin...mutta työnsin sen varsin nopeasti pois mielestäni. Sen verran tieto siitä että Paloheinässä ja Hakunilassa hiihdettiin melko hyväkuntoisilla laduilla vaikutti, etten ollut kyllin motivoitunut saamaan itseni ulos uuden treenipläänin mukaiselle puolentoista-kahden tunnin NW-aamulenkille.

Mutta kevätpäivä oli yhtä hieno kuin edellisetkin, aurinkoinen ja lähestulkoon tyyni, ja lämpötila oli noussut kymmenen asteen pintaan jo ennen puoltapäivää, joten lenkkimotivaatiota ei kovin syvältä eikä pitkään tarvinnut kaivaa. Varttia yli kaksitoista nousin jo Hallainvuoren mäkeä ja mielessä oli valmis speksi kuuden tunnin sauvakävelyksi: Arboretumin kautta Vanhankaupunginkoskelle, Vantaanjoen vartta ylös ja Haltialan peltojen poikki Paloheinään, paluu aluksi Keskuspuiston kautta Vantaanjoen varteen kiertäen ja sitten tuloreittiä takaisin.

Kuusi tuntia on pitkä aika, ellei minkäänlaista flow'ta missään vaiheessa oikein ole eikä yleensä vältytä tylsähköiltä tuntuvilta vaiheilta eikä hieman heikommilta hetkiltä, vaikka flow'ta ajoittain löytyisikin ja pitkät tovit kulkisi kuin siivilla. Täytyy vain uskoa että jollain tavalla pelkkä suorittaminenkin palkitsee itsensä...ja aina voi ajatella mukavia, jos ympäristön havainnointikaan ei tunnu kovin kiinnostavalta.

Ulkoilutiet olivat sama sekoitus jäisiä, kuivia, märkiä ja kuraisia osuuksia kuin edellisinäkin päivinä, mutta enää ei näkynyt samanlaisia melkeinpä talviselta näyttäviä vielä lumisia pätkiä. Kaikennäköisiä fillaristeja oli kauniin ilman houkuttelemina liikkeellä odottamattoman paljon, mutta luulen että useille heistä tuli yllätyksenä ulkoiluteiden kuraisuus ja osin jäisyyskin. Ohitseni ajaneiden lokasuojattomien hard-core gravel-fillaristien ajohousut ja takin selkämykset kertoivat märkyydestä omaa kieltään.

En nytkään malttanut olla pyörähtämättä tykkilumiladun varrella tsekkaamassa ladun kuntoa. Bongasinkin kaksi niin sanottua stadionlenkkiä eli tykkiladun tasamaaosuutta kiertävää hiihtäjää, vaikka kello lähestyi jo neljää ja Paloheinän majan mittari kertoi lämpötilaksi 13 °C. Luisto ei vaikuttanut kovin kummoiselta, mutta aamulla ajetut ja jäätymään ehtineet ladut olivat kestäneet ihmeen hyvin; aamulla ne olivat varmasti vieneet vinhaa kyytiä kuin kiskoilla!

Lyhyen kahvitauon aikana ehti huvittua siitä miten yhdet haluavat jatkaa talvea hiihtämällä mahdollisimman pitkään ja toiset ikään kuin yrittävät kiiruhtaa kevään ja kesän tuloa juoksemalla tai ajamalla lyhytlahkeisissa heti kun sää suinkin anta siihen mahdollisuuden. Itsekin olin ensimmäistä kertaa liikkeellä kevyissä vetimissä: pitkissä housuissa, mutta ilman takkia, pipoa ja hanskoja.

Jonkinlaiselta väsymyksen tunteelta ei oikeastaan voi kuuden tunnin lenkillä välttyä - tai jos välttyy, on teho ehkä sittenkin jäänyt turhan matalaksi. Minun NW:ssäni tehoa ei voi ihan suoraan päätellä etenemisvauhdista, joka ei juurikaan vaihtele, mutta paluumatkalla Arboretumia lähestyttäessä huomasi ajattelevansa että voisi vallan hyvin olla jo takaisin kotona ja että oikeastaan olisi voinut oikaistakin suoraan Latokartanon kautta, joten harjoituksen rasittavuus lienee ollut sopivalla tasolla. Lopussa kävi kuten pitkillä lenkellä usein tahtoo käydä: viimeisellä tunnilla tuntuu kuin olisi löytänyt uutta voimaa ja vauhtia voisi lisätä tai matkaa vielä pidentää ilman että se tuntuisi missään...

Hyvä lenkki! 6 h 10 min netto ja 37 km.

Pääsiäispyhien jälkeen palataan arkeen ja pyrkimys on taas kova pysyä päätöksessä lyhentää lenkkien keskimääräistä pituutta eli tehdä 2 h tai 2 x 2 h päiviä 4 h lenkkien sijaan. Niiden vastapainoksi viikkoon saisi kuulua yksi pitkä (4 h) ja yksi ylipitkä (6 h) lenkki.


Aloitin näistä sauvakävelylenkeistä raportoinnin lokakuun lopussa. Aluksi satunnaisesti, mutta mielijohteesta ja pitkälti myös leikkimielellä käynnistynyt juttu muuttui jossain vaiheessa eräänlaisen lenkkipäiväkirjan pitämiseksi. Ihan kaikkia lenkkejä en siis ole tänne kirjannut, mutta kun hiihtokausi sitten marraskuun lopussa käynnistyi, oli luonnollista raportoida hiihtolenkeistäkin ja melko pian kävi niin etten enää osannut olla merkitsemättä merkitsemättä tunteja ja kilometrejä tunnollisesti. En sentään ole ruvennut laskemaan määriä yhteen nähdäkseni paljonko olen hiihtänyt tai sauvakävellyt!


Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja pääsiäispyhien päättyminen tuntuu nyt sopivalta hetkeltä lopettaa. Oli uusi kokemus kirjoittaa ja välillä ihan kivakin!

Kerta kiellon päälle tai it ain´t over ´til it´s over....

Pääsiäismaantain kuusituntisen jälkeen viikko jatkui:

TI: 2 h 01 min NW
KE: 2 h 00 min NW
TO: 2 h 00 min porrastreeni (kevyt, joka toinen kaksi askelta kerrallaan kävellen, joka toinen joka portaalle tikittäen, alas kävellen)
PE: lepo
LA: lepo (molempina päivinä toki normihyötykävelyä n. 90 min)
SU: 6 h 10 min NW (miltei sama NW lenkki Paloheinään kuin ma; vielä löytyi jokunen jäinen pätkä ja tietysti lukuisia kuraisia pätkiä, mutta myös pitkiä, jo täysin kuivia osuuksia; Paloheinässä hiihtäjiä vielä klo 13, yöpakkasten ansiosta olosuhteet olleet aamusta erinomaiset, pitemmällä tykkilumiladulla yksi paikka, joka vaatii päivittäistä lapiotyöta, mutta vieressä on tarkoitusta varten varattu lumikasa...)